Kaksplus.fi

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

HOME SWEET HOME

Noniin, pääsenpäs kertomaan mun viimeisimmästä ihanasta tapahtumasta! :) Okei joo tosiaan kuten mainitsin eilen niin vihaan muuttamista! Vihaaminen on voimakas sana, mutta mikään muu ei vaan kuvaa sitä fiilistä paremmin. Muutenkin on tullut tässä vuosien varrella muutettua aivan liian monta kertaa. Ihan kun ei vaan osais olla paikoillaan :D No jos sitä nyt (toivottavasti!!).

Muutin vuosi sitten vappuna tuohon edelliseen keskustan asuntoon Rautatienkadulle ja viihdyin siinä hyvin! Ihana kaupunkikoti vanhassa talossa ja kaikki mahdollinen lähempänä kun voi kuvitella. Mikä oliskaan parempaa? No sittenhän kun siihen olin päässyt asettumaan ja saanut mun kaupunkilaisen sinkkukodin kuntoon ja olin ihan fiiliksissä tulevasta kesästä ja menomahdollisuuksista, niin eiköhän siitä sitten mies hyppää kuvioihin :D aina väärään aikaan, ei vaan :P Viime talvena hän sitten muutti muualta mun asuntoon ja käytiin keskustelua tilojen puutteesta. Sovittiin kuitenkin, että eiköhän tässä pärjätä ihan hyvin ja etsitään rauhassa joskus sitten syksymmällä uutta yhteistä asuntoa. No postiluukusta kolahti julkisivuremontti tiedote: Toukokuusta Lokakuun loppuun koko talo hupuissa ja parvekkeet pois käytöstä… ihanaa! Tuo vanha talo on muutenkin aivan mielettömän kuuma kesällä ja jo viime vuonna harmitti jättää koira päiväksi yksin ettei saa mitään lämpöhalvausta. Entäs nyt kun oltais saatu oikein kunnon kasvihuoneilmiö kesällä kämppään, juu ei kiitos!

Jonkun aikaa etsittiin sopivaa asuntoa ja käytiin sitten ennen pääsiäistä Ratinassa katsomassa yhtä potentiaalista. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! <3 Oon niin rakastunu tähän uuteen asuntoon. Oon aina tykännyt vanhoista ja tunnelmallisista taloista, joissa on isot vanhat ikkunalaudat ja jotenkin vaan se fiilis on niin kiva. Ajattelin alkuun, että noinkohan tykkään tällaisesta uudesta talosta, voi kyllä! Tykkään! Niin ihanaa kun kaikki on uutta ja toimivaa ja siistiä! Paikkana muutenkin on ihanaa koiran kanssa käydä tossa rannassa ja aivan eri mahdollisuudet ulkoiluun kaikin puolin! Työmatkakaan ei pidentynyt mulla ollenkaan eli edelleen pääsen pyörällä näppärästi töihin :) Ainoona ”miinuksena” tässä on, että ei oo yhtä lähellä lähikauppaa :D lähin taitaa olla jopa 500metrin päässä kun tossa aikasemmassa hyppäs vaan ulos ja oli neljä kauppaa mistä valita. Ja samoin huonekorkeus on sen verran korkeempi, että ”harmillisesti” joudun ostamaan kaikkiin ikkunoihin uudet verhot… kauheeta tällänen pakon edessä uudelleen sisustaminen ;D eli siis hetki menee, että kaikki paikat on kuosissa, mutta nyt jo viihdyn erittäin hyvin. Parasta antia tässä on ihanan iso lasitettu parveke mikä on kesällä yks lisähuone! Koirahan siellä jo suurimman osan ajastaan viettää jos ovi hetkeksikään aukee. Harmi vaan kun nyt on ollu niin viileitä ilmoja ettei ihan koko aikaa viitti ovea pitää auki.

Parvekekin sai siepparin :D


Pakko kokeilla jos sais tuon chilin kasvamaan, koska se on mun ruuanlaiton ykköstuote :)

Tärkein "taulu" pääsi ekana seinälle :P


Oon aina haaveillut noista tauluhyllyistä ja nyt ne lähti perjantain Ikean reissulta mukaan!





Eli tällainen uusi koti mulla ja toivottavasti on pidemmän aikaa, koska en aio muuttaa hetkeen yhtään minnekkään :P Piti vielä lähteä kävelylle tuonne rantaan ja pyynikille päin, mutta toi räntäsade ei oikein houkuta…jos sitten huomenna!

Meillä tosiaan tän muuton takia meni taas vaihteeksi tuo vapun juhliminen ihan ohi ja sitten eilen kun oltiin saatu suurin osa hommista tehtyä niin juhlittiin hieman myöhäistä vappua! Avattiin skumppa, joka oli tarkoitettu jo muuttoillalle ja innostuin kokkailemaan kanahamppareita. Noista tulee niin mielettömän ihania vaikka melko sotkuista syötävää on liiallisten täytteiden takia :D
Tosiaan hampparin kantena toimii reissumies ja tällä kertaa pihvinä oli valmiiksi paneroituja kanapihvejä. Erittäin hyvää tulee myös kun ihan maustamattoman fileen marinoi itse ja paistaa/grillaa hampparin väliin. Sitten vaan oman maun mukaan kasviksia ja mulla on aina sellainen kahden juuston taktiikka: cheddar + normi aamupala juustoa väliin. Sitten toi chilimajoneesi on ehdoton ja tällä kertaa löytyi jääkaapista viime mäkkäri reissulta ylimääräiseksi jäänyt McFeast dippi, joka pääsi myös mukaan, nam! Tästähän tulisi varmasti vieläkin parempaa kun tekisi kastikkeetkin itse, mutta tällä kertaa tällainen nopeampi versio :)





Sitten ei muuta kun lukemaan tenttiin ja valmistautumaan työviikkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti