Kaksplus.fi

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Shopping!

Oon paikassa, jossa ei oo shopattavaa ja silti onnistun shoppaamaan :D No siis ne perusjututhan mukaan vaan lähti! Ruuanlaittojuttuja, paikallisia tuotteita sekä pikkusen kauneudenhoitoa ;)



Hesan kentältä ostin jo menomatkalla hajuvettä. En tiedä miks siitäkin on tullut jo traditio :D Mukaan lähti aivan ihan tuoksuinen Dior Addict, Eau Délice. Tätä mulla on ollut aikaisemminkin, joten tiesin sen olevan hyvää. Tuoksuttelin koko aamun muitakin vaihtoehtoja, mutta aina vaan palasin tähän. Mitäs sitä hyvää vaihtamaan :P



Kentältä mukaan jäi myös muutamia loppukesän/syksyn väreissä olevia Essien lakkoja. Hinta oli sen verran halpa näille normi kauppoihin verrattuna, että teki mieli ostaa kassillinen :D Selvisin onneks melko vähällä!



Finnairin Pre Order shopista tilasin paluulennolle tuollaisen aivan ihanan Victoria’s Secretin vartalohohdepuuterin. Tuo myös tuoksuu ihanalle ja tuo kauniin kimmellyksen (ilman mitään tökeröä glitteriä!) iholle. Mulla on ollut joskus vastaavanlainen toiselta merkiltä ja sitä tuli käytettyä varsinkin kesällä melko paljon, se vaan onnistui rikkomaan itsensä viime muutossa, joten tää oli sopiva tilalle! :)



Sitten tietysti se Moroccan Oil! Tätähän siis tietysti nykyään saa Suomestakin, ainakin Stockalta, mutta isompi purkki ja pienempi hinta saa mut aina tuomaan tätä mukanani reissuilta. Plataniaksessa on yks ainoo oikeesti kampaamon näkönen kampaamo (selkee :D), josta tätä saa ostettua :)



Paikanpäältä kohteesta ostin siis tuota maailman parasta oliiviöljyä! On meinaan ihan eri makuista, kun muut ja varsinkin salaateissa ihan mieletöntä kamaa! Näitten peruspurkkien lisäks päätin kokeilla muutamaa jo valmiiks maustettua pikkuista pulloa. Sitten tietysti ne mausteet! Tzatziki mauste on aivan törkeen hyvää! Siitä toki voi tehdä kreikkalaista jugurttia lisäämällä ihan sitä tzatzikia, mutta ite tykkään maustaa kala- ja kanaruokia tolla! Sitten taas gyros mauste sopii lihaan hyvin ja tuo vähän erilaista makumaailmaa vaikka ihan perus makaronilaatikkoon :) Muut mausteet oli vähän heräteostoksia! Pakollinen jokavuotinen ostos on myös tuo käsirasva. Tällä kertaa yhden ison tuubin sijasta ostin kaksi pientä eri tuoksuilla. Toi on vaan niin mielettömän ihanan tuoksuista ja tekee ihan pumpulin pehmeeks kädet! Muuta paikallista ostin pikkupullot normi Rakia sekä tollasen naisille tarkotetun hunaja Rakin. Ehkä vielä joku päivä uskallan noita maistaa…ehkä :D Sitten mukaan lähti vielä oliivisaippua. Yleisesti ottaen käytän nestesaippuoita vessassa, mutta välillä on kiva vaihdella ja käyttää hetkellisesti palasaippuaa :)



Hanian kentältä kyselin kuvan kanssa sitä ihanaa Cosmoksessa maistamaani punaviiniä…no eihän sitä ollut :( Myyjä suositteli tosin tälläistä, joka on kuulemma 100% paikallinen Kreetan saarella tuotettu viini. Rypälelajikekin oli jokin paikallinen. Tätä odotan innolla, että pääsen maistamaan! :) ehkä viikonloppuna kun saan ihana Emmin Tampereelle ;) <3



Sitten ne pakolliset unensieppaajat! :D haha! Basaareilta löytyi kolme ihanan väristä ja kaikki oli tietty pakko ostaa! Tuomas alko jo jossain vaiheessa olla sitä mieltä, että niitä on jo ihan tarpeeks…mut hei, unensieppaajia ei voi koskaan olla liikaa! :P noi isoimmat pitäis saada sängyn päälle roikkumaan niiden kahden vanhan seuraksi ja tolle lilalle mä keksin jotain muuta ;)



Ja taas, kun sanoin ettei mitään mekkoja tai vastaavia kannata ostaa niin ostin sitten ite sen mekon :D Keskiviikkona kun istuttiin siinä Rock Housen terassilla, niin tuijottelin tätä tien toisella puolella olevasta kaupasta (kaupat tosiaan auki noin 00-02 paikkeille).  Sanoin Tuomakselle sitten seuraavana aamuna, että piruvie mua jäi häiritsemään se ihana kellohelmainen mekko, että mennäänkö sovittamaan. Mentiin ja se istui kuin olis mulle tehty! Ehdoton pakko ostos siis :P Ja vaikutti ainakin laadukkaalta materiaalilta. Toisin kuin noiden rantakojujen muut ylikalliit, neonväriset rievut. Eli siis ihana myös syksykeliin sopiva tyttömäinen pallomekko hommattu ;) Lähdetään huomenna päiväreissulle Helsinkii ja ajattelin laittaa tän sillon punaisen nahkatakin kanssa (jos löydän sen jostain kaapista… :D) niin ehkä silloin enemmän kuvia tästä ihanuudesta :)



Eli siis sellasia ostoksia mä tein! Ei mun mielestä kauheesti turhuuksia…tai no ei ylipäätään kauheesti mitään, mutta parempi näin! :)


Nyt sitten pyykkirumbaa taas ja huomenna aamusta Helsinkiin shoppailemaan ja syömään ja kotimatkalla napataan ihana Emmi pitkäks viikonlopuks kyläilemään <3

2 kommenttia:

  1. Kivoja tuliaisia ja ihana tuo pallomekko, on varmasti kiva punaisen nahkatakin kanssa :) Mä tarviisin kans tommoisia unensieppaajia, voisin alkaa nukkuu paremmin, jos olisi hieno kokoelma sängyn luona! Moroccanoil on ihan ehdoton nykyään, käytän joka päivä ja ilman en enää aio olla ;D Mukavaa Hesa-reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unensieppaajat on niin parhaita! Aina muuttojen jölkeen ne on eka asia, minkä haluun saada paikoileen! :) Joo, ilman tota öljyä ei kyllä pysty elää! aivan mieletöntä ;) Ja kiitos <3

      Poista