Kaksplus.fi

perjantai 26. joulukuuta 2014

Christmas time

Joulu olis sitten vietelty suurimmalta osin. Onneks :D Pakko kyllä myöntää, että ihan hauska aatto oli, vaikka en joulusta välitä ja tällä kertaa aatto sisälsi vieläkin enemmän sitä perinteistä joulumeininkiä, kuin normaalisti. Tiistaina ei meinannut enää millään jaksaa töissä keskittyä, kun selkeesti asiakkaatkin olivat jo joulun vietossa. Onneksi oli mahdollisuus lähteä vähän aikaisemmin pakkailemaan joulua varten.



Töiden jälkeen lähdettiin jo valmiiksi Lammin päähän ja mentiin Antin ja Jennin luokse viettämään iltaa. Pojat saunoi, me juoruttiin ja lopulta pelailtiin siinä porukalla :) Kiva ilta oli sekin, kiitos murut <3 Saatiin siinä ensimmäiset lahjukset ja ai että! Ihana Jenni oli hommannut mulle sitä toivomaani Marimekon kuosia essun. Se on niiiin ihana! Siihen vielä jossain vaiheessa se verho ja sitten voin piiloutua essuni kanssa aina verhoihin :P haha! Tän lisäksi Jenni oli ostanut skumppaa, jota pääseekin sitten Uutena vuotena maistamaan :) 




Siinä samalla tehtiin myös vähän joulukynsiä. Hommasin tuollaisen O.P.I:n päällyslakkapaketin. Etsin siis mattapäällyslakkaa ja tuo paketti löytyi. Siinä on normi, matta sekä tuollainen kimalle päällylakka. Ihan täydellinen setti! Oon joskus käyttänyt vaan ja ainoastaan O.P.I:n lakkoja. Johtuen ehkä siitä, kun Lahdessa asuessani sain niitä huokeampaan hintaan, kuin nyt suoraan kaupasta ostettuna. En ole jotenkin raaskinut ostaa niitä nyt, vaikka tiedän niiden olevan todella laadukkaita, ihania värejä ja kestäviä. Ehkä mä näiden päällyslakkojen kanssa taas innostun ja alan panostamaan lakkoihin taas vaihteeksi ;) Joulukynsiksi testasin siis peruspunaisen lakan päälle tuota mattalakkaa, sekä tuota kimalletta ja hauskat tuli! Vieläkin on lakat paikoillaan ;)



Aattona pääsin moneen moneen vuoteen kokemaan ihan joulupukin :D Ollaan siis monta vuotta vietetty joulua niin, että perinteitä on ollut vain jouluruoka ja yhdessäolo. Lähimmässä porukassa, kun ei ole pieniä lapsia, niin ei ole tarvinnut noita pukkitouhuja ollenkaan. Tämä vuonna oltiinkin sitten Tuomaksen siskon luona, jossa tietysti pukki oli se aaton kohokohta :) Hauskaa vaihtelua! Mekin oltiin selkeesti oltu todella kilttejä, koska oltiin saatu monta pakettia, vaikka mitään ei pitänyt hommata. Joulupukin jälkeen oli ruoka ja sitten loppuilta menikin paketteja ihmetellessä ja porukalla pelaillessa.



Illan tärkein homma :D




Joulupäivänä siirryttiin Pälkäneelle aamusta ja täällä ollaan nyt muutama yö ennen kotiutumista. Eilen meillä oli tietovisailu ilta ja tänään sitten perus lautapelejä. Eli siis loppu joulu pyjamassa ja kauheessa ruokaähkyssä :D Mä en käsitä, että miks sitä aina joka vuosi pitää syödä liikaa? Ihan liikaa…. eilen kinkkua meni niin paljon, että oli jo huono olo. Tässä ähkyssä huomasin tunkevani suuhuni suklaata…. tosta noin vaan posket täynnä suklaata, mitä en normaalisti syö ikinä missään tilanteessa. Joulun kirous :D Nyt olis aamupuurot syötynä ja kohta tonne ihanaan ilmaan lekkeilemään ennen, kun taas kerkee ahtaa mahansa aivan liian täyteen :D



Ihanaa Joulun jatkoa kaikille <3


1 kommentti:

  1. Hyvältä kuulostaa teidän joulunne! Kinkkua ja suklaata on tullut vedettyä ähkyyn saakka, pitääköhän mennä aleostoksille hankkimaan jotain isompaa vaatetta ;) Kivaa Tapaninpäivän jatkoa !

    VastaaPoista