Kaksplus.fi

tiistai 9. joulukuuta 2014

Food time!

Noniin! Lupailin näitä reseptejä ja kuvia viikonlopun kokkailuista jo sunnuntaille. No nyt ei mennyt niinkun strömsössä ja meikäläisen pää irtisanoutui. Viime keskiviikosta alkaen särkenyt päätä päivittäin. Koko viime viikon kituuttelin töissä ja aattelin, että pakkohan tän on ohi kohta mennä. No lauantaina aamusta pikkusen vielä jomotti ja aamupalan jälkeen kaikki hyvin! Siks olinkin niin virtaa täynnä lauantain. Sunnuntaina aamusta ei edelleenkään mitään ja ajattelin, että jes! Nyt se meni ohi, että eipä tarvii enää popsia särkylääkkeitä…. virheellisesti ajattelin! Sunnuntaina taas puolesta päivästä aivan järjetön särky päälle :/ Eilen kampesin itteni töihin, vaikka jo aamusta särki. Selvisin mä muutaman tunnin, mutta sitten oli pakko kotiutua. Nukuin siihen asti, kunnes Tuomas tuli töistä ja viime yönä en oo nukkunut juuri ollenkaan ja päätä jyskyttää kahta kauheemmin. On ollut aikaisemminkin taipumusta migreeniin ja pahoja, puhekyvyn vieviä migreeneitä ei oo onneks ollu hetkeen. Hetki sitten kotiuduin lääkäristä ja nukahdin hetkeksi. Migreeniähän se on, pitkittynyttä sellaista. Vissiin ollut nyt liikaa hommaa ja ajatuksia yhdelle päälle. Lauantaina kerkesin onneks kirjottelemaan jo suurimman osan resepteistä ja tätä kappaletta vaille tämän ja yhden toisen postauksen, koska en kykenisi nyt istumaan koneella tätä varttia pidempään. Tässäpä siis meijän viime viikonlopun ruuat, tää menee nyt unille takaisin :)


Lauantain aamumuffinssien jälkeen aloitin leipomisen. Kokeilin joskus aikasemmin tehdä Red Velvet kakkua. Siitä jäi sellainen fiilis, että pakko päästä testaamaan uudestaan! Se ei oikein sopinut omille eikä muidenkaan makunystyröille ja ajattelin tehneeni jotain väärin. No päätin sitten googlettaa ohjeen Red Velvet muffinsseihin, kun muffari linjalla oltiin :P Kerrankin vielä tein aivan täysin ohjeen mukaan, koska se edellisen Red Velvet kokemus oli tautalla. Ohje on siis Valion sivuilta. 




Itse muffinssit on tehty aivan täysin ohjeen mukaan, mutta ton kuorrutteen mä onnistuin pilaamaan :D Siitä ei vaan tullu mitään. Ja ensinnäkin siitä tuli melko kitkerän makuista+niin löysää ettei olisi pysynyt muffareiden päällä. Tässä kohtaa siis plan B ja montsikka kohti ABC:ta, josta ostin sen varmasti hyvän yhdistelmän; vispikermaa ja vaniljarahkaa. Ensin siis kerma vaahdoksi, jonne sekaan tuo rahka ja maustoin sitä vielä vähän lisävaniljalla. Siitä sentään tuli syötävää ;) Nääkään ei ollut mikään järjetön hitti ja ei oikein meidän makunystyröille sopivia. Eli siis mitä tästä opimme: Red Velvet leivonnaiset ei oo meijän juttu! Siis ihan hyviä niistä tuli, mutta se ominaismaku ei vaan oo kovin hyvä. Tää resepti on kuitenki suht helppo ja hyvä, eli jos tykkäät näistä niin suosittelen tolla testaamaan :)




Ruokana meillä oli melko terveellistä vaihtoehtoa. Oli tehnyt jo pidempään mieli ceasar salaattia ja päätin tehdä oman versioni siitä. Tosin harmittaa näin jälkeenpäin, etten tehnyt kastiketta ja crutonkeja itse. En kerralla sitten nekin! Ostin siis kolmea eri salaattia: rucolaa, romainea ja lollo rossoa. Pesin ja revin salaatit kulhoon. Sitten leikkelin paketillisen pekonia pannulle ja paistoin ne rapeaksi ”muruksi”. Salaatin joukkoon lisäsin pekonit, ceasar kastiketta, krutongit sekä pecorino juustoa ja kaikki vaan sekaisin!




Kanat salaattiin tein tällä kertaa uunissa. Normaalisti olisin paistanut nämä, mutta laiskuus iski :D eli siis pikkusen viiltoja pintaan noihin kananrintoihin ja mausteita sekä oliviiöljyä päälle. Pidin 200asteessa noin kymmenen minuuttia ja kurkin niitä välillä, ettei mee kuivaksi. Sitten vaan kanaset paloiksi ja nostelin salaattiannosten päälle. Kanan päälle tuoretta basilikaa ja syöpöttelemään vaan! :) Mielettömän hyvää, nopeeta ja helppoa! Tosin ens kerralla ne krutongit ja kastike myös itse tehtyinä ;) Sain meinaan tilauksen, että tätä lisää! Enpä olis salaatista uskonut :D





Lauantaina saatiin yllärivieraaksi ihana Dura! Tuntuu ettei ikuisuuteen oltais nähty :) Dura tuli siis meille hieman seuraksi ja soittelemaan kitaroita…ja himiä tietty ;) <3 Hieman meni Linnanjuhlat ohi siinä hötäkässä, mutta eipä haittaa :P





Tää seuraava kokkailu olikin sitten kaukana terveellisestä :D Tein siis nyhtöleipää. Tälläsiä on näkynyt lehdissä ja vaikka missä jo jonkin aikaa. Selkeesti tää kaiken mahollisen ruuan nyhtäminen on nyt muotia. No meillä nyhtöleipä oli leffaeväänä ja toimi oikein hyvin! :) Hävettää oikein kirjottaa, että mitä kaikkea tossa on, koska mikään ei tosiaan oo millään tasolla terveellistä :D Eli siis pohjana toimii perus ranskanleipä, johon tehdään ristikkoimaisesti viiltoja melkein pohjaan asti.




Viillot laitetaan täyteen valkosipulivoita (tällä kertaa sekin olis valmista, mutta omatekemä toimii myös hyvin!) paloissa sekä kokonainen köntti juustoa pilkottuna. Tähän voi valita minkä tahansa juuston juuston. Sitten päälle pilkoin pari tomaattia (noni, onhan tää sittenki terveellistä :P).




200asteisessa uunissa annetaan olla folioon käärittynä 10minuuttia ja sitten avataan folio ja vielä 15minuuttia. Päälle revin vähän tuoretta basilikaa koristeeksi ja tuomaan lisämakua. Sitten vaan herkuttelemaan! Oli meinaan aivan mielettömän hyvää! Ens kerralla mietin, että tähän vois lisätä päälle vielä tollasta pekonimurua, mitä salaatissa oli (pekoni sopii kaikkeen!), tuomaan vähän erilaista tekstuuria. Leipä meni salamannopeesti leffan äärellä! :D Herkuttelupäiviin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Ei tätä joka päivä söis ja tosiaan saa heittää pikkusen monta lenkkiä tän jälkeen, mutta oli se sen arvosta :)




Sunnuntaina kokkailin illalla meille lihapullia ja perunoita sekä fetasalaattia. Tää oli lähinnä sellaista pikakokkailua olosta johtuen ja kamerankäyttö unohtui. Päänsärky oli tässä vaiheessa jo sen verran paha, että ei edes käynyt mielessä kuvailla ja miettiä, että mitä laittaa mihinkin. Lihapullat teen aina samalla tavalla ja ne saa aina kiitosta. Ens kerralla kirjottelen niistäkin sitten reseptin, vai oonkohan jo laittanutkin sellaisen joskus? Ei pysty muistamaan, mutta tulossa on jossain vaiheessa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti