Kaksplus.fi

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Ensimmäiset viikot

Noniin vihdoin se lupaamani avautuminen alun shokista. Eli oon kirjoitellut itelleni koneen uumeniin fiiliksiä ensimmäisiltä viikoilta tän mullistuksen kourissa ja nyt taitaa olla aika raottaa niitä täälläkin. Osan jätän ihan suosiolla vaan itselleni, mutta suurimman osan varmasti julkaisen jossian vaiheessa. Tää tarina on melko yksityiskohtanen, mutta älkää kyllästykö :P Puhun tässä myöskin avoimesti ja suoraan niistä omista fiiliksistä, joten jonkinlaista suodatusta kannattaa siis käyttää eikä heti kauhistella. Eilen jo hieman avasin tuota hetkeä, kun testin tein ja mikä siihen johti. Eli siis luulin olevani kipeänä, kun kaiken maailman taudit jylläs just siinä vaiheessa. Olin omalla ilmotuksella töistä pois torstain ja perjantain, kun sillon perjantaina 20.2. mentiin kihloihin. Huono olo jatkui vaan, mutta siitä huolimatta mentiin viikonlopuksi Pälkäneelle. Siellä sama homma, makasin ja valitin vaan oksettavaa oloa. Varmaan oli kivaa muilla mun seurassa :D Mama nyt tietysti moneen otteeseen ehdotti, että mitä jos sä nyt vaan olisit raskaana. Tähän aiheesta jo perjantaina monilta kuulleena, kiukkusena tokasin vaan, että no en voi olla.

Maanantaina saman olotilan jatkuessa päätin kuitenkin mennä töihin. En jaksais millään maata yksin kotonakaan. Se oli kyllä virhe se….koko ajan sai nieleskellä pahaa oloa ja koittaa purra hammasta yhteen. Ajattelin, että käyn ruokkiksella syömässä jotain hyvää, että jos olo kohentuisi. Päinvastoin. Siinä vaiheessa aloin vasta ensimmäistä kertaa ite epäillä, että nyt ei taida olla ihan normaalista kipeenä olosta kyse, koska olotila oli ihan ennen kokematon. Laskeskelin siinä vaihtoehtoja ja painelin vielä ruokkiksen päätteeksi pikaisesti apteekkiin. Päätin siis, että seuraavana aamuna olis pakko mennä työterveyteen, jos tää olo ei helpota. Kaikki, kun oli hokenut sitä, että ootko raskaana, niin ajattelin, että poissuljen sen mahdollisuuden, niin on helppo vastata lääkärille samaiseen kysymykseen. Loppupäivä meni vieläkin huonommassa olossa ja viimeisen asiakkaan hoitaminen kunnialla loppuun meinas olla työn ja tuskan takana. Illalla, kun kotiin pääsin niin ilmoitin aamun aikeeni Tuomakselle ja, että töihin en kyllä kykene tiistaina jos ei ihmeitä tapahdu yön aikana.

No sitten koitti se tiistai aamu. Heräilin normaalisti ja en ees meinannut muistaa koko testiä. Onneks olin jättänyt sen hyvin näkyvälle paikalle vessaan valmiiksi jo illalla. Tein testin ja laitoin sen pesukoneen päälle odottelemaan, että pesen hampaat ja hoidan muut aamupuuhat rauhassa. Tän jälkeen nappasin testin käteeni ja muutaman kerran piti räpytellä silmiä, että mitä helkkaria täällä tapahtuu :D Päässä alko heittää, taju lähteä ja kyyneleet alko valumaan automaattisesti. Ryntäsin tikun ja ohjelapun kanssa takasin makkariin, läväytin valot päälle ja herätin tuon miehen ja iskin noi kaverin naamalle kädet täristen. Mukava herätys, eikö? :D Muistelen, että taisin kysyä muutaman hetken päästä, että ”Onks tää hyvä vai huono juttu?” ja sain vastaukseks, että hyvä tottakai, jollon aloin itekkin rauhottua hieman hetkellisesti. 

Siitä sitten lähin ajelemaan työterveyteen ja googlettelin kaikkea mahdollista. Tää, kun ei ollut yrittämällä yritetty ja suunniteltu tilanne, niin enhän mä mitään tiennyt raskaudesta. Kun pääsin takaisin kotiin, niin istuin varmaan koko päivän koneella. Välillä tuli kyyneleet silmiin, kun aloin miettiä, että mitä kaikkea mun pitäis nyt tietää ja tehdä jne. Helpotus tämä tieto oli siinä mielessä, että vihdoin sain selvyyden sille kaamealle ololle, johon luulin kuolevani.

Seuraavana päivänä olikin sitten melkonen tunteiden vuoristoradan kyydissä. Enpäs tienny aamulla herätessäni, miten karu päivä on tiedossa :D Nemon kansssa käytiin rauhaksiin ulkona ja aamukahvin ääressä surffailtiin läppäriltä kaikkea mahdollista aiheeseen liittyvää. Koitin myös tehdä miljoonia testejä, jotka kertois, että kuinka pitkällä raskaus mahdollisesti on tällä hetkellä. Sitten se alkoi…. järjetön itku. Ensimmäiset kaks tuntia selasin kalenteria läpi ja mietin, että mitä kaikkea oon tehnyt milloinkin ja kuinkakohan paljon oon kerenny tekemään hallaa pienokaiselle. Itkin taukoomatta ja olin vihanen itelleni, että miten mä en oo voinu tajuta aikasemmin ja mitä jos vauvasta tulee nyt sairas, kun en oo elänyt sen mukaan. Se etuhan siinä suunnittelussa olis ollut, että olisi voinut jättää alkoholin ja muut epäterveelliset tavat pois jo ajoissa. Seuraavaks päässä pyöri, että mitä jos saan juurikin näiden asioiden vuoksi keskenmenon. Tai mitä jos en ookkaan nyt lukenut kunnolla netistä kaikkia ohjeita ja teen tälläkin hetkellä jotain väärin? 

Muutaman tunnin itkutauon jälkeen mun fiilikset heitti aivan totaalisesti häränpyllyä ja aloin itkemään itsekkäistä syistä. Kauheeta ja hävettävää, mutta minkäs sitä ihminen ajatuksilleen voi? Melkein voisin lyödä vetoa, etten oo ainoo, joka on tälläisiä ajatellut. Mulla oli suunnitteilla hieman erilainen vuosi ja haaveita päästä uralla eteenpäin. Suoraan sanoen sillä hetkellä vitutti, kun tajusin, että hei enhän mä nyt voikkaan niin tehdä tässä vaiheessa. Kiukutti, että miks kaikki kielletään ja, että mun elämä on pilalla. No ei tietenkään ole! Päinvastoin :) Ja sitäpaitsi oon koko ajan sanonut, että haluun lapsia joko alle 30 vuotiaana tai sitten en ollenkaan. Täytän heinäkuussa 28 eli ehkä nyt vaan tosiaan oli se täydellinen hetki :D Näiden asioiden parissa itkin muutaman tunnin, kunnes tajusin seuraavan ”epäkohdan” eli meijän Tallinnan reissun. Kyseessä oli kuitenkin ekaa kertaa meijän neljän yhteinen reissu ja lomatkin otettu siihen niin, että voi ottaa yhden jos toisenkin lasin skumppaa myös takastulo matkalla. Järjetön itku tästäkin aiheesta, että nyt mä pilaan muidenkin reissun ja mitä jos mua vaan ottaa päähän, kun muut saa ottaa sitä mun haaveilemaa skumppaa jne. Eli siis täysin turhanpäiväsiä asioita ja todella itsekästä ajattelua. Mutta pakkohan nekin tunteet oli käydä läpi jossain vaiheessa. Tällä hetkellä lähinnä naurattaa, että miks mä oon tollasia juttuja itkeny :D Itku vaan kiihty ja kiihty iltaa kohden ja räjähtin vollottamaan kahta kauheemmin, kun Tuomas tuli töistä kotiin illalla. Varmaan aatteli, että noni tällästäkö tää nyt sitten on jatkossa… :D

Näihin ajatuksiin vielä päälle huono olo, unettomuus ja koko ajan oksettava olo, not nice! Sain onneksi saman viikon perjantaille jo ekan neuvolan sovittua. Jännitti aivan järjettömästi mennä sinne. En ees muista, koska olisin tärissyt autossa niin kauan ennen, kun uskallan nousta ja avata oven. Lopulta se olikin koko viikon helpottavin kokemus! Mun neuvolatäti on mielettömän kiva ja ymmärsi täysin mun ”tyhmät” kysymykset ja pelot ja itkut. Sain vastauksia moniin kysymyksiin ja veikkauksen, että kuinka pitkällä raskaus on. Jossain vaiheessa tuli tosin sellanen olo, että oonkohan mä todella oikeesti raskaana? Mitä jos mä en ookkaan ja ne testit vaan huijaa. Tein siis muutaman lisätestin sen yhen lisäks, koska en uskonu :D No mun kierrot on ollu todella epäsäännöllisiä ja siis oli vaihteeks näiden oireiden lisäks naisten päivät kaks viikkoa myöhässä, mutta enpäs siitäkään osannut mitään ajatella, koska ne on ollu myös aikasemmin ilman sen kummempaa syytä. Sain siis neuvolasta lähetteen varhaisultraan heti seuraavalle viikolle.



Seuraava viikko meni melkolailla hyvin! Aamusin teki vähän tiukkaa herääminen ja ruoka ei edelleen meinannu maistua kunnolla, mutta siitä huolimatta ei yhtään niin karmea olo, kun edellisellä viikolla. Aamujen lisäks illat oli karuja. Ihan kuumeinen olo ja oksetus ja heikko olo. Siitä huolimatta tsemppasin itteni joka päivä töihin. Tiistaina sain puhelun Tampereen äitiysultrasta, että heti seuraavalle iltapäivälle olis aika vapaana. Onneks kalenterissa oli sen verran tilaa, että pystyin sen sinne ymppäämään. Keskiviikkona mentiin siis yhessä sinne ensimmäiseen ultraan. Silloin piti olla neuvolan laskelmien mukaan raskausviikkoja 8+6 ja ultran mukaan olikin 8+3 eli vain muutaman päivän heitto ja laskettu aika pysyi samana :) Ei vitsit mikä kokemus! Jännitti, kun homma alkoi, että mitä jos siellä ei ookkaan ketään tai mitä jos se onkin väärässä paikassa ja raskaus pitääkin keskeyttää samantien. Luojan kiitos kaveri oli juuri oikeessa paikassa ja kaikki näytti juuri siltä, kun tuossa vaiheessa kuuluukin! Ja kuultiin myös ensimmäiset sydänäänet <3 ei vitsit! Sitä ei pysty rinnastamaan mihkään tunteeseen, mitä oon ikinä kokenut. Ensin se helpotus, että siellä todella on joku ja sitten vielä se, että miten jollain noin pienellä, 17mm, voi olla jo noin vahva syke. Se rakkauden tunne, joka valtas koko kehon on täysin sanoinkuvailematonta. Meidän oma vauva <3



Loppuviikon jaksoi tuolla rakkauden piikillä ja iltojen järjettömän huonot olotkin kesti paljon paremmin. Viikonloppu meni myös melkolailla ok, kunnes taas sunnuntaina alkoi se huonompi vaihe. Maanantaina taas tuskainen työpäivä ja tiistaina oli pakko luovuttaa ja jäädä oksettavan olon sekä unettomuudesta johtuvan päänsäryn kanssa kotiin. Tässä vaiheessa itkin taas, koska luulin että olisin päässyt tästä jo yli. Viikko sängynpohjalla, viikko töissä ja taas sängynpohjalle….eihän tästä tuu mitään! Todella toivon, että tää ei kestä koko raskautta, vaan menee ohi pian ja pääsen nauttimaan itsekin tilanteesta hieman eri tavalla :)


Nyt siis raskausviikko 14 menossa  ja fiilikset oikein hyvät! Pahoinvointia ei oo enää juurikaan ollut ja muutenkin ajatukset paremmin kasassa, kuin tuolloin aluksi. Tosin nyt se pahoinvointi nostaa aina välillä päätään karusti, mutta onneks melko nopeesti menee ohi. Myöskin ensimmäinen varsinainen ultra takana ja se oli aivan mieletön kokemus! Ensinnäkin en osannut edes ajatella, että kaveri liikkuu jo niin paljon! Ja toinen vielä vilkutti meille <3 Kaikki edelleen hyvin ja terve vauva tulossa näillä näkymin. Kaveria kutsuttiin ekojen kuvien jälkeen ankaksi, mutta nyt se on jo ihan vauvan näköinen vaikka 30.3. pituutta oli vain 53mm :) Tässä siis oikein super mega överi postaus siitä pahimmasta vaiheesta. Huh! Oikein hengästytti kirjottaa, niin varmaan hengästyttää myös lukea :D


2 kommenttia:

  1. En voi vieläkään lakata ihmettelemästä tuota ultrakuvaa ❤️ Niin valmiin näköinen nyt jo , ihmeellistä ! Hyvin kaikki menee älä huoli ja kiva kun olo alkaa olla parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aivan käsittämätön <3 Juu kyllä tää päivä päivältä alkaa tuntua niin oikeelta ja ensimmäisistä ajatuksista huolimatta juuri oikeeseen väliin tulleelta yllätykseltä :)

      Poista