Kaksplus.fi

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannus 2015

Se olis sitten Juhannus juhlittu. Hyvin kovin erilaisissa merkeissä, kun viime vuonna. Paikka oli toki sama ja sinne asti onneksi päästiin. Heikolta näytti vielä alkuviikosta, kun tiistaina puolen päivän aikaan piti lähteä synnärille. Järjettömät kivut alavatsassa ja selässä eikä missään asennossa pystynyt oikein olemaan. Kesken työpäivän siis koneet kiinni ja menoksi. Säikäytti hurjasti, mutta onneksi kaikki siis hyvin ja mitään akuuttia ei ollut. Istuttiin tuolla neljä tuntia (huh!) ja yöksi olisivat ottaneet, mutta onneksi asutaan niin lähellä ja tuo mies oli kotona, niin päästiin myös jätkän kanssa kotiin lepäilemään. Liikkuminen ja istuminen tekee huonoa, eli siis paras on makuuasento, jossa voi olla. Onneksi ajomatka Pälkäneelle ei oo kovin pitkä, niin selvittiin sitten sinne muutamaksi päiväksi. Kivempi, kuin olla vaan kaupungissa ja maata. Makoilla sitä voi onneksi missä vaan ;)


Mitään kummempia ei siis tullut puuhattua Juhannuksena. Eikä edes harmittanut niin paljon huono keli, kun ei olis voinut mihkään edes lähteä! Syöpöteltiin hyvin ja pelailtiin korttia lepäilyn ja ruokien välillä.




Mama oli myös hankkinut mulle alkoholitonta skumppaa! Pääsin kilistelemään :P Pakko myöntää, että yllättävän hyvää tää oli. Oikein hyvä vaihtoehto sen perus pommacin tilalle juhlatilanteissa. Ei tätä nyt pullotolkulla jois, mutta muutama lasi menee oikein hyvin :) Alkoon on tullut uusi alkoholittomien valikoima, josta tämäkin on hommattu. Muuten kaikki jopa kuulosti ihan maistettavilta nettisivujen esittelyjen mukaan, paitsi punaviini. Jotenkin en vois kuvitella juovani alkoholitonta punaviiniä. Kylmät väreet menee ajatuksestakin :D Ehkä voisin kokeilla tehdä sangriaa sellaisesta, mutta en kyllä usko sen maistuvat hyvältä. T.punaviini on parasta.


Perjantaina lähdettiin kauppareissulle Niitty-Seppälään ja löysin mun uutta lemppari juomaa! Herra Hakkaraisen vadelmalimonaadia :D Se on niiiiiin hyvää! Sain siis super hyvät drinksut sieltä mukaan samalla, kun ostettiin perunoita ja muita. Mansikoissa myöhästyttiin ja niin Niitty-Seppälästä, kun joka ikisestä kaupasta oli suomalaiset mansikat loppu… lopulta tyydyttiin sitten ostamaan paketti ulkolaisia. 




Samalla reissulla tietysti hoidettiin Katajan Liha, josta saa aina parhaat lihat grilliin! Grilliruuan ja ribsien rakastajana tää on aina mun lemppari paikka. Se mitä tuolta ei tuoreeltaan saa, niin ei tarvii syödä ;)




Kauheesti en itse saanut mitään aikaiseksi, mutta muut onneksi hoiti normaalit Juhannus meiningit poislukien uimisen :D Sinne ei edes Tuomas uskaltautunut tänä vuonna. Pekka kävi keräilemässä vähän kesäkukkia ja pojat tietysti sauno vihdan kera. Nemo pääsi nauttimaan ulkona olosta ja hengailusta muiden karvakamujen kanssa.





Ei siis mitään megatarinaa kerrottavana Juhannuksesta, mutta ihanaa, että päästiin lähtemään kaikesta huolimatta ettei ihan kaupunki ja sohvanpohja juhannusta tarvinnut sentään viettää. Samat olot hieman onneksi kevyempänä edelleen päällä. Liian pitkään liikkeessä oleminen tai liian kauan istuminen saa taas kivut pintaan ja panadolia koneeseen. Huomenna taas kokeilemaan, että onko normaali työpäivä liikaa vai pystyiskö sitä vihdoin olemaan ihan koko viikon mukana remmissä! Hope so, koska päähän tässä hajoo tätä tahtia ja tulee aivan liian pitkä loppuraskaus.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti