Kaksplus.fi

maanantai 7. syyskuuta 2015

The best day for a long time!

Nyt on kyllä pakko hehkuttaa! Niin oikeeseen väliin osui tuo lauantain meininki. Aloin olla jo ihan masentunut tästä kotoilusta ja ypöilystä. Tuli kyllä piristys hyvään väliin ja vieläkin hymyilyttää :) Huomasin, että jo postauksetkin alkoivat mennä ei niin positiiviseen suuntaan, joten josko tässä tulisi muutos taas siihen positiivisempaan suuntaan! Ensin aamusta sain veikan ja Jennin kaffelle ja juttuseuraa. Pojilla oli tietysti autohommat mielessä ja poistuivat siitä sitten muualle, mutta pääsinpäs esittelemään vaunuja jne. väkipakolla välissä :P

RV 36

Iltapäivällä oli jo aikoja sitten sovitut tupperi kutsut. Viime viikko on muuten ollut sellaista taistelua, että pelkäsin jo etten pääse paikalle tai jaksa vaan yksinkertaisesti mennä, koska olo sen verran kamala. Onneksi menin! :) Oli ihana nähdä ihmisiä ja päästä edes vähän pois kotoa. Eipä tuohon reissuun mennyt, kuin reilu tunti ja ovelta ovelle autolla, mutta olin mä ihan poikki sen jälkeen. Iloinen, mutta ihan loppu. Sainpas herkutella ihanilla herkuilla ja juoruilla kaikenlaista pitkästä aikaa. Myös ihana Outi oli hommannut mulle upeen vaippakakun <3 Kotona Tuomaskin katteli kakkua, etä onpas magee ;) Kiitos rakas Outi!


Mama tuli myös tuppereille seuraksi ja samalla reissulla toi kukkia sekä pikku jätkälle ihanan oloasun! Vaikka oon kieltänyt jo vaatteiden oston, niin olihan nää söpöt ja piristi ;) Kyllä sieltä maman kasseista löytyi tällekin mammalle jotain; herkkuja, toivomiani sukkia sekä vitamiineja :D 



Tähän päälle meillä oli vain kotoilu ilta eli tuo mieskään ei kadonnut (kuin hetkeksi :P) minnekkään ja saatiin vaan lölliä telkkarin äärellä. Ja kuunnella Nemon kuorsausta :D Ihana ja piristävä lauantai siis pitkästä aikaa. Josko tällä jaksaisi loppuajan pirteemmällä mielellä odotella jäbäsen saapumista :) Kiitos ihanat, kun teitte mun päivästä ihan parhaan <3


Eikä siinä vielä kaikki! Pälkäneen poppoo tuli vielä sunnuntaina iltakaffelle. Pekka oli aamupäivän viettänyt metsässä ja tuomisina oli siis monta rasiaa puolukoita! Nyt on kyllä pakkanen niin täynnä kaikkea mahdollista, kiitos :) Terveellisten tuomisten lisäksi jätkä sai taas lahjan...kyllä sitä jo lahjotaan vaikka ei ees oo maailmassa vielä :D Mama on halunnut jo alkuraskaudesta ostaa jätkälle Converset. No minä oon kieltänyt miljoonaan otteeseen, että ei noin pienelle noin kallista, että sitten joskus vähän myöhemmin voidaan harkita. Mun ihana ystävä vielä neuloi jätkälle ihanat Converse töppöset, jotka on mun lempivärissä <3 Puolukoiden ohessa oli kaikista kielloista huolimatta pieni Converse paketti ja maailman suloisimmat töppöset... kuulemma nimiäisasuun, että ei muuten :P No näinpä! Kiitos <3 Nyt voi sitten näitä käyttää vain juhlatilaisuuksissa ja niitä neulottuja kotona vaikka päivittäin :) Josko nyt tuo tuleva mummi jättäis tuhlailun hetkeksi? Se jää nähtäväksi :D



2 kommenttia:

  1. Voi noita Converseja ❤️ Söpöset ;) ja vaippakakku on hauska keksintö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä maailman söpöimmät, vaikka kuinka en olis muka niitä halunnu :P <3 Toi vaippakakku on niin hauska etten tiedä raaskinko käyttää niitä millon :D Onneks on kakkoskoon vaippoja niin hetken kerkee olla kasassa :)

      Poista