Kaksplus.fi

perjantai 8. tammikuuta 2016

Ihana kamala äitiys

Äitiys, ah mitä ihanuutta! Välillä…. :D Miten voikaan joku asia olla joka toinen päivä maailman paras juttu ja joka toinen päivä maailman kauheinta? Joka toinen päivä oon sitä mieltä, että haluun vaan äkkiä töihin ennen kun päässä sekoaa ja ei musta ookkaan kotiäidiks vaikka luulin niin. Joka toinen päivä taas tuntuu, että kaikki sujuu hienosti ja toivon vaan sitä lottovoittoa, että vois olla hetken pidempään herra D:n kanssa kotona. 

Ehkä palkitsevinta tähän mennessä on ollu tuo pojan kehitys. Sitä, kun saa arvostelua osakseen siitä mitä tekee, niin toki tulee väkisinkin epävarmaksi, että teenkö mä nyt asioita oikein. Siinä kohtaa, kun neuvolassa kehutaan, että kehitys on edellä ja ”eihän tän kuuluis vielä tätä osata” niin tulee hyvä fiilis ja järjetön ylpeys itseä ja lasta kohtaan! Teen mä jotain siis oikein epäilijöistä huolimatta :) Se on kurjaa, mutta vaan niin totta, että aina on niitä, jotka arvostelee äitiyttä. Mun mielestä jokainen on omalla tavallaan äiti, jokainen on se paras äiti omalle lapselleen. Jokaisella on myös se oma tapa olla lapsen kanssa ja kasvattaa lapsi. Jokainen perhe on erilainen ja kaikille ei sovi samanlaiset tavat tehdä juttuja. En vois koskaan kuvitella, että sanoisin jollekin mun kaverille, kun lapsen saa, että ”eiiiiiii nyt sä teet ihan väärin ja väärässä järjestyksessä juttuja, sun kuuluu tehdä näin niinku mä ja mulle on opetettu” Huh! Ei todella! Siinä kohtaa jos ikinä missään tilanteessa vajoan noin alas, niin olkaa hyvät ja herättäkää mut todellisuuteen takasin! :D On eri asia tietysti antaa vinkkejä - jos niitä kaivataan. Senkin asian voi tehdä monella eri tavalla ilman syyllistämistä ja asiallisesti.

Rakas tiikerimies <3

Meillä on täällä yöt ottaneet hieman takapakkia. Ennen pärjättiin kahdella syötöllä öisin. Jo silloin olin väsynyt, koska mulla itellä kesti niin kauan nukahtaa uudestaan. Pikkumies söi silmät kiinni ja jatkaa unia samantien, kun omaan sänkyyn nostaa. Minä taas kattelin vielä tunnin päästä kelloa… :D No tällä kaavalla selvisin kuitenkin päivistä hyvin ja olin iloinen, että näin vähällä päästään! No mites nyt sitten? Taitaa olla Danilla sellanen ”synnyin pienenä, niin otan kiinni kasvua nyt” meininki. Nyt ei meinaa mikään ruokamäärä maailmassa olla tarpeeksi pojalle. Yösyöttöjä on tällä hetkellä riippuen yöstä 4-6kpl….siihen mun vaikeus nukahtaa niin voi halleluja! Mikä uni? :D Tässä on mennyt siis aikalailla viikonpäivät ihan zombina. Selviytymistä päivästä toiseen. Täysin sumussa ja hyvä, että oman nimensä edes muistaa :D Eilen tää kaikki eskaloitui järjettömään migreeniin ja hysteeriseen itkuun. Viimeset kolme tuntia ennen, kuin Tuomas tuli töistä niin makoiltiin meidän sängyllä ja itkettiin välillä kilpaa. Tää äiti, kun ei kunnolla edes nähnyt eteensä, niin eipä sitä uskaltanut poikaakaan juuri nostaa ylös. Selvittiin kyllä ja se helpotus, kun ulko-ovi kävi ja iskä tuli kotiin. Meikäläinen sammu samantien ja muutaman tunnin päikkäreitten ja muutamien nappien jälkeen alkoi taas elämä kirkastua. Tänään koen jo olevani jollain tasolla elossa.


Meillä onneksi ruokailua helpottaa se, että ollaan siirrytty jo hetki sitten pelkkiin pulloihin. Taistelin itteni kanssa tuostakin asiasta kamalasti. Alkuun tuntui siltä, että petän lapseni, kun en imetä kauempaa, mutta kyllä se äidinkin hyvinvointi on huomioitava. Ensin maitoa tuli enemmän, kuin laki sallii. Sitten sitä maitoa ei meinannut tulla ollenkaan. Ennen heruin vielä pumpulle hyvin ja yhtäkkiä en saanu, kun muutaman tipan. Imetysmaratonit ja 24/7 rinnalla, niin se maito olisi varmasti lähtenyt uudestaan virtaamaan. Sitä en uskokaan, että maito loppuisi kesken. Se on vaan hemmetin kovan työn takana saada jatkumaan. 24/7 vauva rinnalla, kaikki kotityöt ja syödäkin pitäis keretä? Juu en todella oo niin supermutsi. Joka päivä vaan heikotti ja pyörrytti ja itketti. Maito ei ollut enää ravinteikasta, koska en itse kerinnyt syömään. Tiesin, että nyt on lopetettava leikkiminen, mutta se lopullinen päätös oli vaikee. Ensinnäkin en olis selvinnyt tilanteesta ilman upeeta vertaistukea ja tsemppausta, kiitos Tanja <3 ja pallon heittoa Tuomakselle. Se, että sain antaa tilanteen lopullisen päätöksen jollekin muulle helpotti, en olis ehkä pystynyt sitä ite tekemään. Kumpikin meistä tiesi että muutos on tapahduttava, mutta se, että sain antaa kaks vaihtoehtoa Tuomakselle ja lopulta se päätös oli, että lähdetään kauppaan ostamaan pulloja ja korviketta helpotti aivan julmetusti. Kyllä mä soimasin itteeni vielä muutaman viikon sen jälkeen ja joka kerta, kun kuulen miten mun lapsi on kipee, kun ei saa äidinmaitoa tai muuten vaan aiheesta ilkeitä kommentteja, niin ei se kivalta tunnu. Oon kuitenkin hyväksynyt sen, että tää sopi meidän perheelle paremmin ja seison täysin päätökseni takana. Tästä ikuisesta muka äitiyden mittarista (jota se ei todella ole!!!) huolimatta olen varma, että Danielista kasvaa terve ja reipas poika sekä upea mies. <3

Silmät kiinni sapuska naamariin ja unta kuuppaan <3

Äitiys on myös järjettömän rankkaa työtä 24/7. Ei lomia, ei mahdollisuutta sairastaa rauhassa, ei taukoja päivän mittaan. Kyllä sitä eilen mietti, kun oli ihan kuoleman kielissä, että nyt jos olisi työelämässä eikä olisi Dania, niin vois vaan lähteä lääkärin kautta kotiin ja mennä peiton alle piiloon ja nukkua aamuun asti ja kaikki olis paremmin :D Mä koen äitiyden ja vanhemmuuden todella rankkana ajoittain ja meitä on kuitenkin kaksi. Pakko nostaa hattua niille äideille, jotka selviytyvät päivästä toiseen yksin. Ja vielä jos lapsia olisi enemmän…jaiks! Luulin tosiaan olevani henkeen ja vereen äiti ihminen ja nauttivani joka ikisestä päivästä ja hymyileväni kuoleman väsyneenä iloisesti, koska saan olla äiti. No saa olla aika supermama, kuka tuollaiseen pystyy.


Välillä päivät menee aivan mielettömän ihanasti! Leikitään ja lenkkeillään (tällä hetkellä tosin odotetaan ilmojen lauhtumista, buu!) ja nukutaan. Välillä huomaan vaan tuijottavani tuota lasta epäuskoisesti; ”Miten mulla voi olla noin upea ja kaunis lapsi?” Kai sekin on osa tätä äitiyden ihanuutta. Danielista on vielä kuoriutunut ihana hymypoika ja juttukaveri. Tarinaa tulis enemmän, kun paljon ja hymyä ja kikatusta sisältyy jokaiseen päivään. Mä aina oikein odotan, kun aamulla riisutaan yökkärit tossa hoitopöydällä ennen pesuja, niin toinen joka kerta alkaa kikattamaan :D En tiedä miksi, mutta Danille se on päivän paras hetki selkeesti! Päivävaatteet ja touhuuminen alkaa. Dani on muutenkin iloinen ja hymyileväinen lapsi! Enää itketään ja huudetaan nälkää tai väsymystä. Välillä ei meinaa tuo poika antaa unelle periksi ei sitten millään. Väsyttää ja kiukuttaa, mutta eihän niitä pieniä simmuja voi laittaa kiinni. Jossain kohtaa kesken kiukkuamisen ne menee vaan vahingossa kiinni ja tuhina alkaa :D Vatsavaivat on onneksi hieman helpottaneet, ei kokonaan, mutta isolta osin :)

Nappisilmä <3
Myös toi höpötyksen määrä kasvaa päivittäin. Juttua tulee niin pirusti! Vielä, kun ymmärtäis mitä herra yrittää kertoa :D oon tullu siihen tulokseen, että jos joku tuota kälätystä ymmärtää niin Nemo! Nemolle selitetään vaikka sun mitä, kun tosta keinun ohi tassuttelee :D Juttelun lisäks meillä on löydetty kädet. Ne pienet sormet löytää tiensä koko ajan suuhun… tai no koko nyrkki ja parhaimmillaan kumpaakin nyrkkiä koitetaan tunkea sinne pieneen suuhun samaan aikaan :D Samoin tartutaan jo tomerasti juttuihin. Leikkikaaren nallet saa välillä kyytiä oikein kunnolla ja samoin tuttia heitellään jo oman mielen mukaan. Myös äitin tukkaa on kiva repiä ja välillä jopa ittensä tukistaminen on hassun hauskaa :D


Ensimmäiset pienet vaatteet on kerätty jo varastoon menevään kassiin…siis mitä!? Millä järjellä tuo kasvaa noin nopeesti! Tänään Danilla ikää tasan 10 viikkoa <3 Kuvittelin jotenkin, että noita näkyviä muutoksia ja kehitystä tapahtuu vasta joskus puolen vuoden ikäisenä :D Päätäkin kannatellaan jo uskomattoman hienosti ja kellahdellaan jumppahetkien välillä mahalta selälleen.


Eli siis lyhennettynä: Ihanaahan tää on! Parasta mitä oon koskaan kokenut. Välillä vaan aivan pirun rankkaa ja tulee mietittyä kaihoisasti niitä aikoja, kun vielä oltiin kahdestaan. No erilaiset vaikeudet ja ongelmat oli sillon tietysti eli ainahan kaikesta löytyy ne hyvät ja huonot puolet :) Tässä kymmenessä viikossa oon huomannut, että en oo niin henkeen ja vereen äiti ihminen, kun luulin olevani, mutta samalla rakastan tätä- välillä kiduttavaakin - arkea yli kaiken :) Kyllä ne hyvät päivät sitten aina palkitsee niin paljon, että ne kamalat päivät unohtuu äkkiä!



Että sellasta :) Toivon, että meidän zombi meininki on tältä erää altapois ja alkaa taas vähän helpompi jakso. Josko sais energiaa vähän kokkailla ja leipoa ja kerkeis lukemaan muidenkin blogeja enemmän sekä kirjoittamaan omaa. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Käyn lueskelee blogia säännöllisesti, kiva kun kirjoitat taas :) Ja on oikeesti mukava lukea sellaista blogia, jossa sanotaan asiat suoraan ja kaunistelematta. Saa olla välillä pinnallinen ja aina ei oo ihanaa vauvahöttöhattaraa, vaan et välillä väsyttää ja on ihan kurja olo mut sekin ok. IHANA et uskallat sanoo sen ääneen! Kiitos siis blogista ja jaksamista arkeen :) ♡ -raitapaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos hurjasti! :) Se on tässä ollutkin tarkoitus, että asioista puhutaan niinkuin ne ovat eikä tosiaan kaunistella ja lässytetä miten jokainen hetki on herkkua :D Ihanaa, että se siis välittyy myös lukijoille! Kiva, kun olet tykännyt ja oikein mukavaa talven jatkoa sinne myös :) <3

      Poista
  2. Ihanasti ja ennenkaikkea rehellisesti kirjoitettu! :) tsemppiä! :)

    VastaaPoista