Kaksplus.fi

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Sairastuvalta päivää!

Tai no, nyt aletaan onneksi olla jo terveitä eli otsikon olisi voinut muuttaa :) Mutta tätähän se sitten on se äitiys: huolta ja pelkoa pienen rakkaan puolesta. Nyt on koettu se ensimmäinen sairastelu ja kyllähän se oli sydäntäriipivää. Pohjustuksena siis, että meidän iskämies sai ensin todella pahan influenssan ja oli huonossa kunnossa monta päivää. Siihen päälle tosiaan Nemo oli huonona ja huoli aivan järjetön. Tässä kohtaa aloin jo olla aivan loppu; koitettiin välttää Danilta tuota tautia ja iskä nukkui eri huoneessa eikä koskenutkaan poikaan. No siitä huolimatta saihan se pikkumies taudin myös :(  Toinen oli niin surkeen näköinen, että kyyneleet tuli itelle silmiin koko ajan. Reipas hän kyllä oli! Lääkärissä sai maskin kautta hengitellä lääkettä ja adrenaliinia ja otti jopa torkut iskän sylissä odotellessa <3 Toinen pieni rakas! Säikähdyksellä selvittiin onneksi ja Taysiin lastenosastolle saatu lähete osoittautui turhaksi! Nyt on jätkä jo entisensä ja todella vähällä lopulta päästiin :)


Jos tästä kamalasta kokemuksesta etsii jotain positiivista, niin opinpa sen, että kyllä ne äidinvaistot on kohdillaan! Kyllä sitä vaan kummasti tietää milloin se oma lapsi on oikeasti kipeä. Aloin jo epäillä itseäni aikasemmin, kun muut epäili, mutta tiedänpähän nyt, että jatkossa tunnistan kyllä, kun Dani on kipeä ja kun ei ole.



Myös Nemo alkaa olla parempaan päin ja sai maailman parasta hoitoa Pälkäneellä <3 Toivottavasti tästäkin selvittiin vielä säikähdyksellä, vaikka ikää rouvalla alkaa jo olla. Nyt vaan täytyy tarkkailla vauvaa ja pitää terveydestä huolta entistä paremmin :) Kyllä tässäkin kohtaa itku pääsi useampaan otteeseen. Sen verran rakas ja tärkeä tuo karvainen vauva mulle on! 



Käytiin eilen hakemassa Nemo kotiin Pälkäneeltä koko perheen voimin! Pälkäneen pappakin uskaltautui ensimmäistä kertaa pitämään Danielia sylissä! :)





Tässä myös tapahtui suoranainen ihme! Mä saan AINA kaikki taudit. Ja yleensä siinä kohtaa, kun joku edes ajattelee, että vois olla kipeenä niin muhun tarttuu :D Ja uskokaa tai älkää mä säästyin tältä! Muutamana iltana oli todella huono olo ja pelkäsin, että nyt se on menoa, mutta onneksi ei! Sehän tästä oliskin vielä puuttunut…muutenkin oon, niin henkisesti kuin fyysisesti, aivan loppu näihin huonoihin uutisiin ja 24/7 juoksemiseen ja kaiken tekemiseen. Iloista olis ollu vielä kipeenä tehdä kaikki ja hoitaa Dania. No onneksi ainakaan tällä kertaa ei tarvinnut sitä miettiä :)



Meidän oman perheen huonojen uutisten ja vastoinkäymisten lisäksi mun rakas ystävä on vakavasti sairas. Se asia tottakai pyörii mielessä ja on sitä muutamat yöt itkettykin. Vielä, kun on muutamat kilometrit välissä, enkä voi tosta vaan hypätä autoon ja hurauttaa moikkaamaan, niin kyllä se harmittaa. Mutta onneksi kyseessä on pirun sisukas ja taistelutahtoinen tapaus, joten kyllä tästäkin selvitään! <3 Ollaan Danielin kanssa virtuaalisesti tukena ja hyökätään aina silloin tällöin kyläilemään, kun vaan päästään ja ollaan terveitä :)

Vaikka sitä kuinka yrittää olla iloinen ja vahva, niin kyllä sitä meinas usko loppua noiden kahden viikon aikana ihan kokonaan. Unta sai sellaisen 4h yössä….no toi neljä taitaa olla liiottelua tai ainakin harvinaista :D ja siihen päälle huoli kaikista ja kaikki hommat ja poikien passaamiset, huoh! Oon loppu (montakohan kertaa kerkeen hokea tätä :D). Tuntuu, että nyt ollaan käyty siellä pohjamudissa ja tästä on suunta vain ylöspäin! Nyt, kun Daniel alkaa olla parantunut, niin ollaan lähdetty kokeilemaan lymfahoitoja, Baby Lymfaa, noihin loppuihin masuvaivoihin. Nyt on kaksi kertaa jo takana ja kyllä mä melkein väittäisin, että apua on ollut! Ei enää huudeta vatsaa juurikaan :) Päivisin tuo pikkumies on itse aurinkoinen ja öisin joo huudetaan kahden tunnin välein, mutta nälkää. Josko pikkuhiljaa sais tää äiti vaikka kerran viikossa kunnon unet… Jaksais aavistuksen paremmin tätä arkea :P


Vaikeita aikoja on vielä varmasti edessä kaikin puolin, mutta josko sitä aina välissä olisi helpompi jakso, niin jaksaa sitten taas paremmin, kun se vaikea hetki osuu kohdalle :) Täytyy koittaa kehitellä jotain piristyksiä itselle vaikka kuinka olis väsynyt. Josko sais niitä iloisia asioita enemmän mieleen, niin jaksais pienemmillä unillakin :)



Neuvolassakin kerettiin jo käymään eli 3kk neuvola oli alkuviikosta. Olipas kauheeta, kun pikkunen sai rokotukset :( Mulle siis! Dee oli ihan mielettömän reipas pikkumies! Toki itki ja huusi piikin aikana, mutta heti, kun homma oli ohi, niin unohtui täysin ja keskityttiin taas naureskelemaan neuvolantädille :) Kasvettu oltiin myös hienosti! Pienen syntymäkoon vuoksi ollaan menty -1 käyrällä tasaisesti tähän asti, mutta nyt pituuskasvu ja pään ympärys oli pompannut keskikäyrälle, paino meni vielä tuolla -1 käyrällä. Ihan isänsä poika siis :D Motoriikka Deellä oli myös kehittynyt sen verran hyvin, että saatiin kehoitus alkaa treenaamaan omalla kupilla! Idean hän jo ymmärsi, mutta toteutus jäi vielä vähän puolitiehen :P



Eli siis muuten meillä alkaa jo valo paistamaan tunnelin päästä, mutta se ikuinen yöunien vähäisyys verottaa. Ehkä jossain kohtaa! Tai sitten pitää vaan hyväksyä se "kuolema kuittaa univelat"-ajattelu :P Tosin meillä tuo iskämies hoiti viime yön syötöt ekaa kertaa! Pitihän sitä iskää välillä herätellä ja näin ollen itekin oli hereillä, mutta eipä tarvinnut nousta sitä ruokaa tekemään, syöttämään ja nukuttamaan niin sai aavistuksen nopeemmin aina uudestaan unta, pikkuhiljaa pikkuhiljaa! ;) Kyllä se palaute oli aamulla, että "olipas raskasta" ja nukuttiin sitten iltapäivään, mutta pääasia, että homma hoitui hyvin :) Eli siis perus vauvaperheen arkea tänne! Huikeeta puuhaa :P

2 kommenttia:

  1. Rokotusten saaminen on kyllä tosi rankkaa, äidille. Onneksi meillä on isi päässyt mukaan 3kk ja 5kk neuvoloihin pitämään pientä sylissä. Viimeksikin neuvolan täti naurahti, kun puristin silmiä niin tiukasti kiinni, kun neitiä rokotettiin :D.

    Mukava, että teillä voidaan jo paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on joo äärimmäisen inhottavaa :( meillä piti iskän päästä myös mukaan, mutta ei päässytkään... Toivottavasti onnistuu sit 5kk! Meinaan mäkin varmasti puristaisin silmät kiinni samantien :D

      Kiitos! :)

      Poista