Kaksplus.fi

perjantai 19. helmikuuta 2016

Mamman hemmottelu

Ensimmäiset kolme kuukautta tätä uutta arkea oli lähestulkoon kiduttavaa. Vatvavaivat ja unettomat yöt pikkuisella ja jotenkin siinä sumussa huomas tekevänsä kaiken yksin. Ei edes osannut pyytää apua tai delegoida miehelle osaa hommista. Sitten vielä huonojen uutisten suma ja kaikkien sairastumiset niin morjens! Pikkusen alko olee loppu. No nyt alan huomaamaan, että tilanne on rauhoittunut jonkin verran. Oman perheen sisällä ollaan kaikki jo terveitä, iskämies on alkanut ottamaan osaa kaikkeen enemmän ja ehkä myös oma kroppa ja pää on hyväksynyt sen, että 6-8 herätyksen yö on ihan normaali. Jotenkin se päivästä toiseen selviytymisen kupla puhkes ja tajusin olevani elävien kirjoissa edes jollain tasolla. Eli mitä mä teen ensimmäiseksi? No toki hemmottelua! :P Mä oon sen ansainnut ;)

Päivien pelastus! :D

Kävin fiksaamassa huulet kuosiin raskauden ja imetyksen jäljiltä. Tällä kertaa siis aavistuksen pidempi oli toi mun piikitysväli. Meillä oli äiti-poika hetki tässä kohtaa, kun Dee pääsi KC Clinicille mamman mukaan :D Kysyin toki asiasta etukäteen ja meidän otettiin oikein hienosti vastaan :) Tällä kertaa myös tehtiin vähän hillitympi ratkaisu eli laitettiin vaan 1ml täytettä edellisen 2ml sijaan. Eli siis hillitympi äiti lookki :P Arvatkaapa vaan, että tekiskö mieli mennä ottamaan se ”puuttuva” milli… jep jep :D No josko näillä nyt hetki eteenpäin!



No mun oman hemmottelun lisäksi mun rakas äiti hemmottelee mua ihan liikaakin! <3 Ensin se erittäin tarpeeseen tullut kampaaja lahjakortti Sandralle, jonka käytin ennen nimiäisiä. Nyt mun rakas mama on taas kerran lukenut mun ajatukset! Tai kuunnellut mun vinkumista, miten yhdetkään rintsikat ei vaan yksinkertaisesti enää istu mitenkään mun päälle :P Koska sain ystävänpäivänä lahjakortin Changeen! Tuli taas pikkusen tarpeeseen! Samalla myös äiti tuli kattomaan Deetä siksi aikaa, että mä pääsin rauhassa sovittelemaan ja ostamaan noita uusia alusvaatteita. Ja hyvät naiset! Menkäähän ihmeessä käymään mittauttamassa oma kokonne! Oon meinaan ainakin ite käyttänyt niin väärän kokoisia liivejä ettei mitään rajaa! :D En oo edes tajunnu miltä liivien kuuluu tuntua päällä! Mä sain ainakin niin uskomattoman hyvää ja ammattitaitoista palvelua Koskikeskuksen Changesta, että oon aivan onneni kukkuloilla. Josko ei enää ahdistais jo ajatuskin liivien pukemisesta :P Kävi myös hyvä tuuri, kun tuolla oli "osta 3 maksa 2"-kamppis, joten mun lahjakortti ja pikkuisen omaa rahaa riitti kolmiin uusiin liiveihin ja housuihin. Nyt kelpaa taas :)



Samalla pääsin taas kampaajalle! Eli siis taas käyn normaalisti kahden kuukauden välein, kuten ennen raskautta. Viimeksi jo laitettiin hieman tota punaista tai ehkä pikemminkin burgundyä väriä tukkaan. Tällä kertaa vedettiin sitten oikein kunnolla! Halusin mun aikaisemman luonnollisen värin tilalle vähän räväkämpää menoa :) Sitä, kun on kotona ollessa muuten niin valju olo, kun ei tuu päivisin tietty meikattua eikä edes oikein pukeuduttua ”kunnolla” jos vaan kotosalla ollaan, joten josko tukasta sais vähän parempaa fiilistä :) Ja tästä tuli niiiiiiiiin upee, kiitos taas mielettömästi Sandralle <3



Mulla oli siis lähestulkoon koko päivä itselle varattuna; ensin liivikauppa sitten kampaaja ja vielä sen jälkeen kävin hakemassa meidän huhtikuun treffejä varten keikkaliput ;) Sekä eksyin ehkä muutamaan kauppaan, kun kerrankin pystyi menemään ihan sovituskoppiin :P 



Enpä oo noin kauan päivällä ollut erossa vielä Deestä ja oli ihan kamala ikävä! Toi 7km ajomatka keskustasta kotiin tuntui ikuisuudelta :D Onneks sain päivän mittaan ihania kuvia Pälkäneen mummilta <3 Ja oli ihana huomata miten hienosti ne pärjäs! En siis koskaan oo sitä epäillytkään, lähinnä sitä miten itse pärjään :P On se ihanaa, että oma rakas äiti on näin lähellä ja auttaa mielellään ja on se itselle turvallinen ja luotettava ratkaisu Danielin hoitoon. Kiitos siis rakas Mama, kun mahdollistit mun hemmottelupäivän <3 


Tää ei nyt liity mun hemmotteluun, mutta pakko samalla mainita, että otettiin suosituksiin nähden noin viikon etumatka ja aloitettiin soseiden maistelu! Meillä ensimmäiset maut bataatti ja luumu... sotku on sen oloista, että halleluja! :D Nemolla alkaa onnenpäivät ;)


Hymyssä suin siis kohti viikonloppua ja huomisia "ekoja" treffejä mun miehen kanssa! En malta oottaa ;) Mummi pääsee taas puikkoihin meillä illasta eli Danielilla on ollut oikein Mummi viikko :P Meillä siis tiedossa ihana viikonloppu, toivottavasti myös teillä :)


2 kommenttia:

  1. Mitenkä se teidän autocase meni sitten lopulta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeks en tiedä miten mennyt tämä kommentti ihan ohi ja vastaaminen kestänyt :D

      Mutta siis sen osalta kaikki hyvin nyt! Juuri saatiin ihan uudenveroinen auto eli korjaus onnistui hienosti vaikka siinä kestikin :)

      Poista