Kaksplus.fi

torstai 21. huhtikuuta 2016

Sormiruokaa

Me aloitettiin sormiruokailu pari päivää sitten! :) Tää on sotkuista puuhaa, mutta Danielin mielestä hurjan hauskaa! Myös äiti tykkää, koska tällöin on aikaa juoda itse kuppi kahvia tai syödä jotain pikaista samalla. Mielettömiä hymyjä ja kiljahduksia tulee siinä kohtaa, kun poika tajuaa, että äiti syö samaa ruokaa <3 Hassunhauskaa on myös Nemo-siskon mielestä, kun koko ajan saa siivota :D


Aamupalaksi meillä on puuroa eli siihen ei olla vielä yhdistetty sormiruokaa. Lounaalla Dani saa ensin normisatsin maitoa ja sen jälkeen siirrytään syöttötuoliin. Yleensä tässä kohtaa meillä on esim. avokadoa tai jotain vastaavaa. Kananmunaa myös testattiin, mutta se ei kelvannut ainakaan vielä. Muuten on kaikki mennyt hienosti alas! Tai no alas ja alas, mutta suuhun ainakin maisteluun :P



Päivällisen aikaan syödään kasvis/kana tai kasvis/nauta sose reiluun puoleen väliin ja sitten höyrytettyjä kasviksia omin sormin. Loppu soseesta menee siinä ohi mennen omien syömisten välissä :)

Porkkana suussa on kiva hengailla :D
Välipalaherkkuja meillä on avokadon, banaanin ja maissinaksujen lisäksi jäiset marjat! Tällä hetkellä meillä on pakkasessa Pälkäneen papan poimimia puolukoita ja kyllä niitä maistellaan innolla! Vähän oli ilme sellanen, että mitä hittoa, kun ekan kerran laitoin puolukoita tarjottimelle eteen :D Näillä on hyvä treenata pinsettiotetta ja ainakin puuhaa niistä saa hyvin.


Paljon on tullut vastaan ihania reseptejä herkuista, joita pitää kokeilla! Vielä ollaan siis menty tää ensimmäinen viikko ihan noilla tutuilla mauilla ja ilman sen kummempia kokkailuja. Paljon oon kuitenkin aiheesta lukenut ja selaillut muiden blogeja. Tää viikko on taas ollut melkoista juoksemista, joten josko ensi viikolla olisi paremmin aikaa kokeilla uusia juttuja. Ja onhan se hyvä aloittaa noista tutuista! Eli siis meillä on soseet kasattu ”jääpaloista” aina edellisenä iltana. Nyt on ollut ne perus; peruna, porkkana, bataatti, parsakaali ja silloin tällöin myös pala kesäkurpitsaa. Tän sekaan aina puolikas jääpala kanaa tai nautaa. Eli siis lähdettiin helpoimman kautta ja nyt oon noita tuttuja kasviksia pilkkonut tikuiksi ja höyryttänyt.



Löysin aiheesta ihanan blogin sekä blogin facebook ryhmän, jossa on hurjasti ideoita ja hyviä keskusteluja aiheesta :) Ihanaa, kun asioista keskustellaan hyvässä hengessä ja miten luovia ihmiset onkaan! Sitä helposti jämähtää niihin makuihin ja tapoihin tehdä, jotka itse toteaa toimiviksi eikä osaa enää ajatella muita vaihtoehtoja. Eikun tonne surffailemaan ja varmasti löytyy hyvin ideoita ja mikä parasta myös vinkkejä yhteiseen ruokailuun! Oon siis päättänyt koittaa yhdistää oman syömisen päivällä noihin Danin sormiruokailuhetkiin, jotta saadaan hieman sitä yhdessä syömisen meininkiä ja mäkin syötyä paremmin :)



Näin meillä siis syödään tällä hetkellä! Sotkua ja monta vaatekertaa per päivä, mutta muuten upeeta nähdä miten lapsi kehittyy ja miten joka kerralla sitä ruokaa maistellaan enemmän ja pidempään. Myös jäisen marjan metsästyksestä aiheutuva ilo saa hymyn myös äidin huulille :)


10 kommenttia:

  1. Meillä neiti on pelkästään sormiruokaillut eli meillä ei ole käytetty lainkaan soseita ruokana eikä ole tarkoituskaan käyttää. Noudatetaan siis täysin lapsen tahtista vieroitusta eli tätä http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=323. Jotain juttua on mullakin siitä blogissani. On kyllä ihan huippua touhua!

    Bongasin sut muuten Tupperi-kokouksessa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itsekin lueskelin tota muutama kuukausi takaperin, mutta tää soseet ja sormiruoka yhdistelmä on toiminut meillä hyvin :)

      Okei! Ootko säkin mukana tupperissa vai olitko vieraana? :)

      Poista
    2. Aloitin niillä main, kun sulta silloin kysyinkin siitä vanhempainvapaa-tupperiyhdistelmästä... taitaa olla kohta kaksi kuukautta, kun aloitin.

      Poista
    3. Okei, sepäs kiva! Toivottavasti oot viihtynyt :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sais kyllä olla ihan koko ajan kuvaamassa ilmeitä, kun uusi juttuja maistetaan :P

      Poista
  3. Meilläkin jäiset marjat on edelleen hitti sormiruokaillessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä uskomattoman kiinnostavia täälläkin! :D Hyvä kesää vasten, josko tulee kuuma kesä, niin tietää mistä tekee välipaloja :)

      Poista
  4. Hei kiitti tuosta blogilinkistä. Tuollaista olenkin etsinyt, nyt kun Maxin Deli on määrittelemättömällä tauolla. Mutta se nettisivu taitaa vielä olla olemassa, kannattaa käydä kurkkaamassa sielläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy käydä tuo kurkkaamassa, kiitos myös :)

      Toi on kyllä hyvä sivusto ja suositten myös facebook ryhmään liittymistä! :)

      Poista