Kaksplus.fi

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Koko perheen pizzapäivä

Jatketaan vielä pikkuisen ruokalinjalla! Meillä oli siis koko perheen pizzapäivä eilen :) Meillä oli reilu viikko sitten vanhempien pizzapäivä, jolloin oltiin haettu Kotipizzasta pizzat. Daniel koitti koko ajan ”varastaa” iskältä pizzaa ja silloin tää äiti avasi googlen; Kai nyt jollain tavoin voi myös lapselle tehdä pizzaa? Oma mielikuvitus ei siis riittänyt tähän :P Bongasinkin Simppeli sormiruokakeittiö-blogista ohjeen, jota muokkasin.


Ohjetta muokkasin muutamalta osin. Meidän lähikaupassa ei siis ollut kukkakaalia, joten Danielin pizzapohjat on tehty kahden porkkanan raasteesta, muutaman parsakaalin nupun raasteesta sekä pannulle laitoin myös neljä jääpalaa pakastettua kukkakaalisosetta. Eli siis pannulle ensin 2dl vettä ja sitten nämä raasteet/jääpalat ja miedolla lämmöllä keittelin hetken. Ohjeesta poiketen lisäsin tässä kohtaa reilun teelusikallisen kookosöljyä vielä muhimaan sekaan. Sitten koko mössö lävikköön ja puristelin nesteet pois, jonka jälkeen sekaan yksi kananmuna. Mausteita tosiaan meillä ei vielä käytetä :)

Kuva: Simppeli sormiruokakeittiö/Marjut

Mulle tästä taikinasta tuli kolme pizzapohjaa. Pienempiäkin toki olisi voinut tehdä, mutta nää oli musta ihan hyviä lopulta :) Pohjia pidin tuon 20min. 200asteessa kiertoilmalla, jonka jälkeen lisäsin täytteet.


Täytteenä Deen pizzoissa oli paaseerattua tomaattia, joka oli täysin lisäaineetonta ja kaikista vähiten suolaa sisältävä versio, mitä kaupasta löysin. Siihen päälle olin keittänyt naudan jauhelihaa ja vielä muutama palanen sipulia. Pohjan erilaisuuden ansiosta tää ei ollut kuivaa syötävää vaikka siltä näin aikuisen korvaan kuulostaakin :P Täytteiden kanssa pidin uunissa vielä reilun 5minuuttia.


Pizza sai osakseen ihmetystä ja huikeita nenän nyrpistelyjä :D <3 Mutta kyllä siitä osa suuhunkin meni! Tänään myös syötiin pizzaa lounaalla eikä enää nyrpistelty yhtään niin paljon ;) Kaikki mauthan oli jo valmiiksi tuttuja, vaan koostumus erilainen.


Pizzapäivän lisäksi käytiin loppuviikosta lenkillä ja jäätiin ihmettelemään sorsia! Aivan uskomattomia ihmetteleviä ilmeitä ja hymyjä nekin sai :) Siinä oltais viihdytty vaikka kuinka kauan. 



Viime keskiviikkona tuo rakas lapseni tajusi myös miten noustaan seisomaan itse… ja mitäs meillä nykyään tehdään heti, kun silmä välttää? No tietty seistään sängyssä tai sohvaa vasten tai ihan mitä vaan vasten :D Vahingossa siis pääsi kerran aikaisemmin seisomaan itsekseen ennen tätä ja jos on laitettu esim. pinnasänkyä vasten seisomaan, niin kyllä hän on siinä jo kuukaudenpäivät seissyt. Sängyssään on myös polvillaan koittanut itseään hilata ylöspäin aikaisemmin, mutta nyt tosiaan keksittiin se, että itsekin voi nousta seisomaan asti :P



Tuleva viikko onkin aivan kamalaa juoksemista joka suuntaan. Torstaihin asti keretään ottaa läpsystä vaihto Deen kanssa ja juostaan paikasta toiseen. Mummiakin kiusataan avuksi useampana päivänä. Sitten alkaakin siihen kiireiden perään muutto ja pientä pintaremonttia meininki. Muuton keskeltä pitäisi vielä ajella Lammille synttäripippaloihin ja keretä siivoamaan vanha asunto ja ja ja ja… huh! Onneks tää on kohta ohi. Jos en oo muistanut vinkua tarpeeksi, niin mä vihaan muuttamista! Ihan kamalaa! hyi! :D No eipä se auta muu kuin järjetön tsemppi päälle ja rykästään 1,5viikon hulabaloo käyntiin huomenna. Eli siis jos blogin puolella on hiljaisempaa nyt hetken niin tässä syy :) Koitan keretä kirjoittamaan, mutta jos vaan tunnit ei päivässä yksinkertaisesti riitä, niin sitten palataan asiaan muuton jälkeen! En malta odottaa, että päästään meidän ihanaan uuteen kotiin <3 Näihin tunnelmiin ihanaa ja aurinkoista tulevaa viikkoa kaikille! :)

Hän on ollut pelin hengessä mukana vaikka nukkuukin jo tällä hetkellä ;)

4 kommenttia:

  1. Toi pizza kuulostaa huippu idealta! Pitää testaa kuhan meillä vähän vielä kasvetaan :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyviltä. Hyvä että olet uskaltanut soveltaa. Mä aina tuijotan ohjeita vähän turhankin tarkasti, kun soveltamalla olen epäonnistunut vähintään aina 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :P Mä taas oon huono seuraamaan ohjeita ja yleensä aina sovellan, vaihtelevin tuloksin :D

      Poista