Kaksplus.fi

torstai 23. kesäkuuta 2016

Kenen kropassa mä asun?

Äitiys on ihanaa, mutta ne kaikki muutokset, joita sen mukana tulee, ei aina niinkään. Kaiken henkisen ja käytännön asioiden lisäksi muuttuu toki myös se fyysinen puoli. Mulla vaihtelee hyvin useasti, että haittaako se mua vai ei. Välillä oon hyvinkin sinut asian kanssa! Mun pitää kantaa ylpeydellä muuttunutta kehoani! Oonhan mä sentään suorittanut yhden maailman kovimmista jutuista ja synnyttänyt kauniin ja ihanan lapsen. Ja siitä on vasta kahdeksan kuukautta. Välillä taas tulee se epätoivo: Daniel on JO kahdeksan kuukautta ja mä näytän edelleen tältä.


Alkuunhan toki multa tippui kiloja, reilun puolet siitä mitä oli tullut raskausaikana. Ja sitä meinaan tuli :D Sen jälkeen tyssäs. Loput on niin pirun tiukassa ettei mitään rajaa. Eikä siinä mitään, jos nuo jäljellä olevat kilot olisi jollain tasolla sopusuhtaisesti ympäri kroppaa, mutta ei. Oon aina jojoillut painon kanssa ja heti, jos tulee kilokin lisää, niin se tulee vatsan seudulle. Eli siis mun ruumiinrakenne on pömppis :D Paremmin en osaa tilannetta kuvailla. Mulla on myös jo lapsesta lähtien ollut notko selkä, joka tietysti omalta osaltaan korostaa tuota muutenkin mukavaa ruuminrakennetta. Pömppis+notko selkä…. Aivan täydellinen yhdistelmä raskauden kanssa :D Voitte vaan kuvitella kuinka tilanne paheni.

Äitin pömpän päällä on helppo olla :P

Välillä mulle on ihan sama mitä muut ajattelee. Välillä taas hävettää, että mitä jos joku luulee, että oonkin uudestaan raskaana? Kyllä sen notkonkin ryhdin saa jotenkin pidettyä, kun kävelee, mutta kyllä se mukava pömppis sieltä pulpahtaa, kun tuota lasta nostelee syliin jne. Mullahan tosiaan on tuo vyö/korsetti, jolla oon koittanut saada selkää suoraksi ja muutenkin selkäkipuja kuriin. Ne on myös mukava lisä tässä kohtaa, ai että! Muistan ton aina siinä kohtaa, kun sitä selkää sattuu jo paljon. Sen kanssa on siis hankala istua ja kykkiä tuon lapsen perässä, joten siksi ei oo mulle automaatio laittaa aamusta päälle.


Tässä kohtaa joku vois sanoa, että mitäs valitat, tee asialle jotain! Ja tähän kohtaan mä voisin alkaa listaamaan mun päivittäiset hommat ja sanoa, että missä välissä? Itsepähän olen ristini valinnut, mutta tosiaan mun päivät menee lähes aamusta iltaan kotitöissä ja koko huushollin pystyssä pitämisessä. Teen suurimman osan töistä meillä kotona, sekä hoidan kaikki juoksevat asiat. Kyllä niitä tämänkin kokoisessa taloudessa on ihan kiitettävästi. Toki teen välillä ylimääräistä ja vähempikin riittäisi! En mä vaan yksinkertaisesti kykene asumaan sotkun ja sekasorron keskelle. Ilman joka päivä tehtyä armeijamäärällistä ruokaa kykenisin olemaan, mutta muut taas ei :P Ne illat, jotka mulla menee Tupperien parissa tarkoittaa automaattisesti totaalista kaaosta seuraavalle päivälle. Ottaisinko vielä lisää omaa aikaa ja lähtisin kuntoilemaan? Itsemurha. 

Entäs sitten se oma ruokavalio? No se koostuu ihan juuri tasan siitä mitä saa ahdettua suuhunsa siinä kohtaa, kun alkaa heikottaa. Terveellistä? Ei todella! Siinä kohtaa, kun teen lapselle sormiruokailu aterian voisin vallan hyvin tehdä itselleni välipalan hedelmistä. Syödä rahkan tai vaikka ihan lämmintä ruokaa. No mitähän mä teen silloin? Tiskaan, kokkaan miehelle, annan eläimille ruuan, valmistelen seuraavan päivän ruokaa jne. Entäs kylässä? Silloin, kun ollaan käymässä jossain, niin hyvin voisi olla aikaa itsekin syödä. Aina on joku joka haluaa touhuta sen hetken Danielin kanssa. No siinä kohtaa vaan on yleensä aina pöydässä kymmentä sorttia pullaa ja kakkua. Kieltäydyt kauniisti tai otat pienen palan jostain, jotta et olisi epäkohtelias. No eipä muuten kelpaa! Kaikkea pitää maistaa ja yksi pulla per laatu ei riitä, vaan ihan pakko on santsata tai muuten kuulet siitä loppupäivän ja sua tuijotetaan, että onpa toi nirppanokka, kun ei ees pullat kelpaa. Näinpä näin.

No mitäs muuta, kuin se pömppis. Mulla ei oo sitten synnärin jälkeen ollut enää rintoja :D Tai on on, mutta ei niitä omia. Vaikka en pystynyt valitettavasti imettämään kauan, niin kyllä se oli näköjään näille ihan tarpeeksi. Toki ihmehän se olisi, jos ei millään tavoin vaikuttaisi: Hetkessä vesimelonit ja sitten pannunaluset ja taas sama alusta. Niitä ei vaan yksinkertaisesti enää ole. Ne oli ennen yksi mun lempikohdista omassa kropassa, nykyään vihaan niitä yli kaiken. Kenen kropassa mä oon jumissa? En ainakaan omassani.


kuva: Pinterest

No kaiken tän vinkumisen jälkeen pakko sanoa, että kyllä mä suurimmaksi osaksi ajasta olen sinut itseni kanssa. Oma mies rakastaa mua muuttuneesta ulkomuodosta huolimatta, joten miksi en rakastais itsekin? Ja onhan se totta, että kaikkea ei voi saada! Ehkä tilanne on eri, kun tästä aika kuluu ja arki helpottuu :) Meillä kuitenkin viimeistään siinä kohtaa muuttuu täysin jako kotitöiden ja kaiken muun järjestämisen osalta, kun itse palaan töihin. Tai pakko on muuttua! :D Eihän tässä olisi muuta, kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja ottaa sitä omaa aikaa kodin kaaoksesta huolimatta. Mä en siihen pysty vielä, mutta ehkä jonain päivänä. Kaikkihan helpottuu muutenkin päivä päivältä, kun Daniel kasvaa. Toki osa asioita vaikeutuu, koska tuo poika on sellainen sähikäinen ettei pysy paikoillaan sekuntiakaan, mutta kyllä mä siitä huolimatta edelleen odotan sitä hetkeä, kun lähtee kävelemään :)



Tällaisia mietteitä tällä kertaa, sekuntiakaan en vaihtaisi pois vaikka "vanhan" kropan saisinkin takaisin :) 

Hassunhauskaa ja turvallista juhannusta kaikille! <3

P.S.

Kaksplus ja me bloggarit haluamme saada lisätietoa lukijoidemme kiinnostuksen kohteista, jotta osaamme kohdentaa teille osuvampaa mainontaa ja tehdä yhä kiinnostavampaa sisältöä. Vastaaminen kestää vain hetken. Kyselyyn pääset täältä :)

3 kommenttia:

  1. Mulla on ihan samanlaisia tuntemuksia omasta kropasta. Jotenkin mä perustelen kaikkea sillä, että synnytyksestä on vaan neljä kuukautta. No kohta siitä on vuosi ja näytän todennäköisesti edelleen samalta. Mä kyllä tarttisin jonkun piiskaamaan selkää, tai edes palan lainaselkärankaa. Oon pullantuoksuinen äiti, mutta lähinnä siksi että oon tehty pullataikinasta 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Juu kyllä varmasti useampi samaistuu näihin fiiliksiin. Sitä pitäis itsekin vaan kehittää se aika ja höllätä muun kanssa, niin varmasti helpottaisi! No ehkä sitten jossain kohtaa :P

      Poista