Kaksplus.fi

maanantai 19. syyskuuta 2016

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Jaahas! Sehän vierähtikin tuo megakiireinen viikko onneksi altapois. En käsitä, että miksi aina sillon, kun on kiireitä ja jokainen päivä buukattuna, niin pitää tulla kipeeksi. No onneksi on menossa jo poispäin, mutta silti meillä vielä nukutaan hieman risaisesti yöt ja nenä vuotaa, niin äidillä, kun Danielilla. Viime viikolta ei ole hurjasti kerrottavaa ja kuviakin muutama hassu tallentunut puhelimeen.

Päätin siis lopettaa tän tauon kertomalla, että mitä ollaan ajateltu tulevaisuudessa. Tai no lähinnä näitä mun suunnitelmia, koska multa vähän väliä kysytään, että milloin palaan töihin :) Eli siis nyt alkoi toinen viikko mun hoitovapaata! Mun oli tarkoitus kirjoittaa tästä hoitovapaan alkamisesta, kun se virallisesti alkoi viime viikon maanantaina, mutta kuinka kävikään? ei aikaa. Tätä päätöstä pohdittiin pitkään. Soitin jo ja kyselin hoitopaikoista ja sen puhelun jälkeen multa pääsi itku. Laitanko mä tosiaan mun vajaa 10kk ikäisen vieraalle hoitoon päiviksi, jotta pääsen töihin? Siinä kohtaa, kun raskaustesti näytti positiivista mä ajattelin, että ihan heti vaan takas töihin! No nyt, kun se aika olis koittanut niin ei mun sydän vaan antanut periksi.

Äitin nuhanenä <3
Tää päätöshän on aina henkilökohtainen. Jokainen tekee mun mielestä tässä oikean päätöksen, sen mikä tuntuu itsestä parhaalta ja mikä sopii omalle perheelle parhaiten. Juu meillä tulee olemaan tiukkaa rahan kanssa tästä eteenpäin, mutta henkisesti voidaan kaikki paremmin. Kaipaanko mä sitten töihin? Lähes päivittäin :D No ei ehkä, viikoittain kuitenkin. Haaveilen siitä, että oon muutakin kuin äiti. Saan viettää aikaa aikuisten ihmisten kanssa ja tehdä jotain eri tavalla merkityksellistä, kuin täällä kotona. En silti puolella sanallakaan vähättele kotona olemisen ja sen työn tärkeyttä! Tärkeämpää työtä mun elämässä ei tule enää ikinä olemaan, kuin äitiys <3

Onneksi mulla on vastapainoksi tuo Tupperware :) Se pelastaa paljon! Välillä tuntuu päivät pitkiltä ja viikot hurjilta, kun otetaan läpsystä vaihto Tuomaksen kanssa, mutta kyllä se loppupelissä on mulle rikkaus. Saan käydä töissä vaikka se erilaista työtä onkin, mutta samalla taas saan olla lapsen kanssa kotona ja puuhastella just niitä juttuja, kun me Danielin kanssa halutaan.

Kuvastaa hyvin viime viikon sekasortoa.... :D

Omalta osaltaan myös blogi on mulle henkireikä (edelleen), koska se on mun omaa aikaa. Sille löytyy välillä aivan harmittavan vähän sitä aikaa, mutta siitä huolimatta silloin saan purkaa niitä omia ajatuksia ja kertoa meidän arjesta. Ihanaahan se toki olisi, kun saisi ottaa tällaista omaa aikaa vieläkin useammin :P

Meillä siis mennään nyt ihan täysin perheen ehdoilla. Mun päätyö on huolehtia Danielista ja hänen tarpeistaan. Seuraavaksi tulee aikalailla rinta rinnan, käytössä olevan ajan mukaan, Tupperware ja blogi. Tää on hyvä näin :) No milloin mä sitten palaan siihen mun päätyöhön? Tammikuussa :) Ja jännittää niin pirusti jo nyt, että kuinka meidän arki alkaa siinä kohtaa rullaamaan! Luultavasti muutaman ensimmäisen viikon haparoinnin jälkeen oikeinkin hienosti, mutta kyllä sitä jo nyt hieman pelolla odottaa. Meidän tän hetken oikeinkin toimiva tilanne rikotaan ja tilalle tulee jotain aivan uutta. No sen aika on sitten tammikuussa ja turhaa sitä on miettiä sen enempää etukäteen.



Ihanaa ja syksyistä viikkoa kaikille! Koittakaahan pysyä terveinä! :)

1 kommentti:

  1. Työskentelen samalla alalla sun kanssa ja olen myös hoitovapaalla tällä hetkellä. Tällä alalla on kyllä se, etu että asuntolainasta maksaa huomattavasti vähemmän (henkilökuntalainat) ja jos haluaa hyödyntää lyhennysvapaata hoitovapaan aikana, niin asumisesta ei käytännössä maksa juurikaan mitään. Se helpottaa tilannetta huomattavasti :)

    VastaaPoista