Kaksplus.fi

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Parisuhde vauvavuoden aikana

Jatketaan näillä vauvavuoden teemoilla. Yksi tärkeimpiä asioita kaiken hullunmyllyn ja uuden arjen keskellä on muistaa se parisuhde. Valvotaan päiviä, viikkoja ja jopa kuukausia yhteen putkeen. Mikään ei suju, lapsi on kipeenä, tulee hampaita ja pää hajoaa toisella kotona 24h kiukutteluun ja toisella on sitten se työ. Onko helpointa huutaa ja tapella keskenään? No niinhän se tuppaa aina menemään. Mutta onko sen pakko? Ei :)


Meillä aikalailla se kuka valvoo ne päivät, viikot ja kuukaudet olen minä. Tuomas nukkuu viikot ja viikonloppuisin yhden yön/aamun pitkään. Mulle jää siis yksi yö/viikko, jonka nukun tulpat korvissa. Välillä oon niin väsynyt, että vaan itken hysteerisesti siinä kohtaa, kun toinen tulee töistä. Mä oon luullut aikaisemmin, että tiedän mitä on väsymys, mutta voi kuulkaa. Uskallan väittää ettei kukaan tiedä mitä kunnon väsymys on ennen vauvaa, joka nukkuu huonosti. Joskus oon jo niin loppu etten kykene edes itkemään, joko raivostun ihan pienimmistäkin asioista tai vaihtoehtoisesti en kykene edes puhumaan. Teen vaan enkä edes yritä pyytää apua. 


Eli siis meillä se riitely yleensä tulee kuvioihin siinä kohtaa, kun mä vaan en jaksa. Koitan tehdä kaiken ja pitää paletin kasassa ja hoitaa yöt sekä päivät. Muistutan päivittäin, että voisiko joku muu tehdä myös jotain, mutta siinä kohtaa, kun väsymys ja epätoivo valtaa mielen, niin kyllä, silloin mä huudan ja silloin meillä tapellaan. Tää mua harmittaa itseänikin, mutta ehkä kohta helpottaa? Meillä voisi näistä asioista olla hyvinkin räiskyviä riitoja, koska siinä kohtaa, kun mä suutun niin suutun kunnolla. Tasapainona meillä taas tuo mies ei suutu juuri millään eikä lähde tappeluun mukaan. Välillä uskomattoman raivostuttavaa, mutta hyvä näin :P 


Vastapainona tälle arjelle ollaan pyritty pitämään kerran kuussa treffit. Valitaan jotain kivaa tekemistä ja pyydetään mummi katsomaan Danielia. Koitetaan siinä kohtaa muistaa se miksi ollaan yhdessä ja kuinka hyvin viihdytään yhdessä. Se tuppaa tän arkirumban keskellä välillä unohtumaan. Muutamille treffeille, kun ollaan lähdetty, niin mulla on ollu sellanen olo, että piruvie sata asiaa kesken ja kiukkuinen lapsi, että ei varmaan lähdetä. Meillä onneks Tuomas pitänyt näistä hyvin kiinni ja välillä ”pakottanut” mut lähtemään ja onneksi niin :) Kyllä se aina piristää ja jaksaa sitten paremmin, kun tietää, että se sama ihminen johon on rakastunut on edelleen olemassa ja kyllä me osataan vieläkin puhua samoista jutuista, kun ennenkin. Välillä tuntuu, että kaikki pyörii vaan kodin ja lapsen ympärillä. Eihän siinäkään mitään vikaa ole, mutta itseään ja toisiaan ei saa silti kadottaa!


Sehän on karu fakta, että harmillisen moni pariskunta eroaa vauvavuoden aikana. Me puhuttiin tästä tosi paljon odotusaikana ja sovittiin, että mitään niin kamalaa ei voi tulla eteen, että ei selvittäisi! Yhdessä ollaan tähän lähdetty ja yhdessä tästä selvitään! Vaikeeta se välillä on, mutta siinä kohtaa, kun alkaa tunteet kuumeta liikaa, niin mikään ei ole tärkeempää, kun puhua toiselle avoimesti, että nyt ei vaan yksinkertaisesti enää pysty, jotain on tehtävä. Meillä on siis pääsääntöisesti tuo Tuomas kuusi yötä ja minä yksi, mutta kyllä me muutamana viikkona ollaan jouduttu kesken viikon ottamaan mulle yks yö tai edes puolikas, kun ei enää ole pystynyt.


Avoimuus on siis kaiken a ja o! Ja se, että tosissaan puhutaan ja sanotaan asioista puolin ja toisin. Aina asioihin ei voi vaikuttaa, mutta se jo, että niitä saa käydä toisen kanssa läpi ja tulee itselle olo, että ”kyllä se taitaa ymmärtää etten mä makaa täällä päiviä sohvalla”, helpottaa kummasti. Ai että, voikun saisikin päivän vaan maata sohvalla! Tekisin melkein mitä vaan sellaisesta luksus päivästä :P Iskämiestä taas ollaan puolestaan koitettu muistaa sillä, että aina olisi se lämmin ruoka pöydässä ja koti siistinä, kun töistä tulee kotiin. Samoin meillä on ”viikonloppulahja” meininki iskälle aina, kun muistetaan ja keritään jotain hankkia. Tää siis yleensä on vaikka euron arpa tai Tuomaksen lemppari suklaalevy tai joskus jotain isompaa, kuten mieluinen t-paita. Ajatus siis tässä tärkein eikä se itse lahja :)


Myös se oma aika on tärkeetä. Kummallakin pitää olla ne omat menot ja jutut, jotta jaksaa itse. Niiden lisäksi pitää ottaa sitä yhteistä aikaa. Jonkun mielestä meidän kerran kuussa treffit on liikaa. Mun mielestä ei ollenkaan :) Meillä vaihtelee kovasti, että kuinka kauan ollaan pois. Parin tunnin syömässä käyminen, muutaman tunnin soutelu tai keikka illasta, josta tullaan kotiin yöksi tai kesän festarit, jolloin oltiin pari yötä pois tai hääyö, jonka Daniel oli hoidossa. Kaikki on ollut ihania kokemuksia ja osuneet aina aikalailla just siihen väliin, kun niitä on eniten kaivattu.



Eli siis summa summarum: vaalikaa hyvät ihmiset niitä parisuhteita! Elämä muuttuu rajummin, kun osaa odottaa, kun esikoinen syntyy. Silti ei saa unohtaa toisiaan ja mikä onkaan parempaa omalle lapselle, kun vanhemmat, joilla on hyvä olla yhdessä. Ei se lapsi siihen kuole, että olette silloin tällöin tunnin tai kaksi poissa. Päinvastoin! Koko perhe hyötyy ja ne vaikeat hetket jaksaa miljoona kertaa paremmin :) 


4 kommenttia:

  1. Kuulostaa tuon tekstin perusteella siltä, että etkö sä ikinä saa nukkua muuta ku yhen yön viikossa? Voishan se isäkin lapsen kanssa tehä jotain jos nukkuisit päikkärit tai voisit ite koittaa nukkua päikkärit kun vauva nukkuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! Se ei ollut tarkoitus! Kyllähän tuo lapsi välillä nukkuu toki yöt kunnolla :) Ensimmäiseen neljään kuukauteen ei, sitten kuukauden nukkui yöt lähes putkeen ja nyt vaihtelee lähes joka viikko riippuen hampaiden teosta, kipeänä olosta jne. Tarkoitan tuolla sitä, että jos sattuu, että lapsi nukkuu huonosti vaikka kuukauden joka ikisen yön, niin kyllä, minä herään sen kahdeksan kertaa yössä, kuusi yötä viikossa ja nukun sitten yhden tulpat korvissa.

      Ja niin, voishan se isäkin tehdä jotain lapsen kanssa... hän, kun on päivät töissä :) Hienosti ottaa kyllä osaa ja leikkii lapsen kanssa ihan heti, kun töistä kotiutuu. Siinä kohtaa vaan ei yleensä enää ole mahdollista ottaa päikkäreitä. Niitä en muutenkaan oo osannut koskaan nukkua. Ehkä, jos mahdollisuus annettaisiin siinä kohtaa päivällä, kun väsymys meinaa ottaa niskalenkin?

      Oon ehkä lapsellinen, mutta tuohon viimeiseen "neuvoon" en edes viitsi vastata :)

      Poista
    2. Mä puolestani ihmettelen, että millä logiikalla mies saa nukkua viis yötä viikossa enemmän rauhassa kuin sä? Siinä tapauksessa ymmärrän jos mies on työssä, jossa väsyneenä vaarantaa muiden hengen, mutta suurin osa töistä ei taida siihen kategoriaan kuulua. Onhan se hyvä, että aina joku saa nukkua, mutta en ymmärrä tällaista epätasaista jakoa. Kirjoitat itsekin, että päiväunet ei onnistu, joten selvästikään et kuluta päiviäsi leväten. Tämä vaikuttaa siltä, että hoitovapaalla olevan työtä lapsen kanssa pidetään vähemmän arvokkaana kuin kodin ulkopuolella työssä käyvän ja häntä ikään kuin rangaistaan siitä. Mielestäni molempien vanhempien pitäisi olla tasapuolisesti vastuussa lapsistaan työpäivän ulkopuolella. Siis sen ajan, minkä toinen on töissä, on toinen hommissa täysvastuullisesti lapsen kanssa ja muuten vastuu jakautuu puoliksi. Toki valintoja voi tehdä toisenlaisiakin, mutta en tällä tietämyksellä ymmärrä miksi.

      Poista
    3. Ymmärrän sun pointin oikein hyvin. Ja kyllähän se kuulostaa epäreilulta... ja myös tuntuu siltä välillä!
      Tottahan tuo on, että ei sitä kotona olevan työntekoa aina arvostetakaan niin paljon, kuin kuuluisi. En jaksa uskoa, että arvostus jakaantuu aina tasaisesti muissakaan perheissä. Ehdottomasti pitäisi kyllä!

      Kuten tuossa tekstissäni kirjoitinkin, niin tämä on meidän perheessä se asia mistä niitä riitoja tulee, se tuleeko tähän muutosta ja missä kohtaa, siihen en osaa vastata :)

      Tekstini ajatus ei kuitenkaan ollut meidän nukkumisjärjestelyt, vaan parisuhteen ylläpito :)

      Poista