Kaksplus.fi

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Tapaturmat kotona

Oon jostain lukenut, että iso osa tapaturmista tapahtuu kotona. Päivä päivältä uskon enemmän, että tää on totta. Myös, vai pitäiskö sanoa varsinkin lasten kanssa! Eihän siitä nyt hyvä voikaan tulla, kun väsyneet äidit hilluu päivät pienten lasten kanssa? Itsekin olen pahiten telonut itseäni tässä vuosien varrella nimenomaan kotona; ranne murtunut, lapaluu murtunut, kylkiluut murtuneet ja mitäs vielä?

Meillä ei ole Danielin kanssa vielä (koputan puuta!) tapahtunut muutamaa pään kopsautusta pahempaa. Toi lapsi, kun on vielä sellainen vauhtihirmu, eikä koskaan paikoillaan, joten oon ihan ihmeissäni ettei pahempaa ole vielä käynyt. Nyt vielä, kun ne omat jalat on alla, mutta tasapaino ei aina se paras, niin kyllä saa olla ihan koko kroppa täynnä silmiä. 


Väsyneenä sitä ei aina tiedosta jokaista tilannetta. Välillä tuntuu, että on turhankin ylisuojelevainen ja varovainen. Mutta toisaalta, kuka vanhempi ei joskus olisi? Välillä taas pää on sellaista höttöä, että ajatus ei kulje ja huomaamattaan tekee virheitä. Se on toki inhimillistä myös! Se on vaan ihan kamala tunne, kun huomaat tilanteen ja juuri kerkeät väliin. Sydän tykyttää ja sata miljoonaa itseä soimaavaa ajatusta juoksee päässä samalla, kun puristat lapsen halaukseen itku silmässä. Lapsihan ei varmaan ole tajunnut tilanteessa edes mitään vaarallista.

Mä oon jatkuvasti muistuttanut muita, että pitää huolen ettei lapsi missään nimessä pääse tippumaan sohvalta tai sängystä! Se on ollut ihan itsestäänselvyys! Ne on paikkoja joihin ei jätetä yksin ja vahditaan, koska pienelle sekin pudotus on suuri. Siinä kohtaa, kun itse istutat lapsen omalle (korkealle) sängylle ja käännyt ja lähdet kävelemään lipastolle, niin aivot ei vaan pelaa kunnolla. Muutaman askeleen jälkeen käännyt takaisin ja nippa nappa saat tippuvat lapsen kiinni. Lapsi kikattaa, ”olipas hauskaa”-tyyppisesti ja itsellä valuu kylmä hiki sekä kyyneleet; ”Miten mä voin olla näin ajattelematon?”. Tästä on jo aikaa, mutta tuntuu etten ikinä unohda sitä. Ja kuten jo sanoin, niin vaikka lapsi tippuisi esim. sieltä sängyltä, niin on se inhimillistä, mutta ei sitä omalle kohdalle haluaisi. Varsinkaan sen takia, että oot vaan liian väsynyt ajattelemaan. 

Ihan vauvana ehkä se suurin pelko on tuo tippuminen. Tässä kohtaa, kun lapsi kävelee ja liikkuu koko ajan, kiipeilee ja repii asioita alas, niin tuleekin uudet haasteet selviytyä hengissä päivästä. Pistorasiat, terävät kulmat, kaikki mahdollinen koroke, johon voi kiivetä. Mua mietityttää välillä, kun verhoja revitään, että onhan noi tangot kunnolla ruuvattu seinään? Siinä oliskin, kun painava tanko verhoineen kolahtaisi pieneen päähän. 


Yksi surmanloukku on tietysti keittiö. Tästä syystä mä en anna lapsen yhtään olla itsekseen keittiössä, vaan yhdessä jos sieltä jotain haetaan jne. Ruuan ja muut teen aina silloin, kun Daniel on päiväunilla tai sitten jotain pikaista, kun lapsi syö ja on vöillä kiinni syöttötuolissa. Meidän keittiö on niin epäkäytännöllinen kaikin puolin etten edes osaa ajatella mitä kaikkia vaaroja siellä piilee ja miten saisin ne pahimmat pois. Tällä hetkellä siellä kiinnostaa nuo eläinten ruokakipot ja laatikot. Kaappien ovet on annettu vielä tässä kohtaa olla rauhassa. Laatikoista kuitenkin, kun löytyy veistä jos jonkinmoista, niin parempi, että keittiö ei ole se alue, jossa yksin leikitään.

Mun on pitänyt aiheesta kirjoittaa jo monta kuukautta ja aina välillä se nostaa päätään. Nyt oli tän tekstin hetki :) Tässä toki vetoan isolta osalta (vaihteeksi) väsymykseen, joka on iso ongelma, varsinkin vauvavuotena. Juuri silloin, kuin pitäisi olla skarpeimmillaan. Tottakai niitä haavereita tapahtuu ilman kummoista väsymystä ja syystä jos toisesta, se on fakta. Tätä asiaa on mun mielestä hyvä aina välillä pohtia ja muistutella itselleen, että tosiaan siellä turvallisen tuntuisessa kodissa on miljoona asiaa, jotka on vaarallisia ja tapaturmia sattuu suuremmalla todennäköisyydellä, kun muualla. Muualla on ne omat aistit skarpimpia, kuin siellä tutussa ja turvallisessa ympäristössä :)



Ja ei, kaikkea ei todellakaan tarvitse pelätä ja pehmustaa! Kolhut kuuluu elämään :) Koitetaan nyt vaan välttää ne pahimmat haaverit ja olla varovasti varsinkin lasten kanssa, niin väsyneenä, kuin virkeänäkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti