Kaksplus.fi

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Häämatka - en malta odottaa!

Mä en meinaa uskoa todeksi, että kaikesta huolimatta me päästään häämatkalle! Ja mikä parasta, kahdestaan <3 Mä luulin, että kesällä oli kiire, mutta nyt syksy on ollut aivan uskomatonta juoksemista. Me vanhemmat ollaan hädintuskin keretty moikkaamaan toisiamme. Koko ajan ollaan odotettu tätä reissua ihan mielettömästi, otetaan kaikki ilo irti, kun meille suodaan se yhteinen aika :)


Ihan alunperin, ennen kuin tiedettiin Danielista suunniteltiin pidempää häämatkaa. Tarkoituksena oli olla kaksi viikkoa ja lähteä yhdistelmämatkalle; Kuuba ja joku toinen siihen lisäksi. No tämä ajatus sai jäädä. Ensinnäkin kaksi viikkoa pienen kanssa tuntui hurjan pitkältä, tuon Kreikan kokeilun jälkeen. Toisekseen ei koettu Kuubaa kohteeksi, jonne matkustaisi näin pienen lapsen kanssa. Toinen ajatus oli naimisiin mentässä lähteä maalis-huhtikuussa 2017 esim. 10 päivän reissuun ja kohteeksi oltiin mietitty alustavasti Miamia. Tähän reissuun siis Daniel olisi tullut luonnollisesti mukaan :) No… hehe, eipäs onnistunut sekään vaihtoehto. Huhtikuussa siis uuden kaverin laskettu aika eli ei mahdollinen tuokaan reissu. 

Alettiin pohtimaan vaihtoehtoja; mieheltä tuli aika selkeästi tuon Kreikan reissun jälkeen, että seuraavan kerran lapsen/lasten kanssa matkustetaan tuollaisia reissuja, kun ”on omat jalat” :D Eli siis meidän häämatka venyisi (mun mielestä) ihan turhan pitkälle. Siinä kohtaa se olis vaan lomareissu lasten kanssa eikä mikään häämatka. No alettiin miettimään mahdollisia vaihtoehtoja ja lähellä olevia kohteita. Päädyttiin, että hei lähdetään pitkästä aikaa Tukholmaan viikonlopuksi. Otetaan vähän kivempi hotelli ja nautitaan siellä kahdestaan. Viikonlopun mummi on ollut Deen kanssa ennenkin ja pärjäävät paremmin kuin hyvin! Tätä ajatusta lähdettiin jalostamaan ja nyt me lopulta ollaan lähdössä perjantaina melko aamusta Lontooseen, mä en voi uskoa! Palataan kotiin sitten sunnuntaina eli minihäämatka tiedossa. Se on jo paljon enemmän, kun uskalsin haaveilla :)


Mitään kummempia reissusuunnitelmia meillä ei ole, nautitaan vaan toistemme seurasta ja siitä ettei kummankaan tarvitse tehdä mitään ylimääräistä. Syödään hyvin, nukutaan pitkään ja luodaan niitä uusia muistoja :) Pientä jalkapalloon liittyvää puuhaa meillä toki on, vastapainona ”muutamalle” pakko käydä kaupalle, haha! 

Tuleva viikko menee tosiaan normaalisti vielä juostessa joka puolella ja mulla on vielä kahtena iltana kouluakin.. Eli siis kiireinen viikko ja jossain välissä josko saisi pakattua loppuun. Mä siis täällä taas ahdistelen pakkaamisten kanssa, ylläri :D Ihan kamalan vaikee jotenkin pakata tuollaiseen ilmastoon. Selkeä pakkastalvi tai hellekohde olis niin paljon helpompi! No onneks mulla on (ehkä) jo suurin osa tuolla laukussa ja jossain välissä koitan saada loput kasaan.


Vaatteiden testailua, ei ihan kaikki meinaa enää mennä päälle, jännä :D

Montakohan kertaa tän tekstin aikana oon maininnut kiire? Entä aivan liian kiire? No siitä päästäänkin seuraavaan eli nyt on ihan pakko aikataulu syistä ottaa pieni blogitauko. Tässä juostaan siis neljä päivää hulluna ja sitten ollaankin jo lentokoneessa. Haluan pyhittää ihan joka ikisen sekunnin, joka ikisestä pienestäkin välistä mun lapselleni. Tiedän, että tuun taas itkemään, kun mikäkin hullu tuolloin perjantaina ikävästä <3 Nyt mä imen itseeni jokaisen hymyn, jokaisen kiukun ja pyyhin jokaisen kyyneleen lapseni poskelta. Leikin niitä samoja leikkejä ja huudan kukkuuta nurkan takaa ihan just niin kauan, kun se on hauskaa. Samoin meinaan pyhittää myös muutaman päivän reissun jälkeen :) Eli mistään pitkästä tauosta ei ole kuitenkaan kyse, mutta erittäin tarpeellisesta semmoisesta.


Tuosta oikealta löytyy some kanavat ja uutena mä vihdoin aloin käyttämään snapchatia! Wuhuu, minäkin nykyaikaan :P Eli siis Instagram ja Snapchat päivittyvät kyllä tauon aikana, tuu ihmeessä seuraamaan meidän puuhastelua sinne ;) Instagramista löydytään @annepalonen ja snap on anne.marjaana Nyt läppäri kiinni hetkeksi! Kivaa joulun odotusta kaikille ja palataan asiaan <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti