Kaksplus.fi

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Uudenlainen arki koittaa kohta, workmode!

Mä en voi uskoa todeksi! Se hetki mikä tuntui jossain kohtaa aivan järjettömän kaukaiselta ajatukselta ja joka osittain aiheutti ahdistusta, on nyt reilun viikon jälkeen edessä. Ja monestakin syystä, mä vaan odotan innolla! Ei tietoakaan ahdistuksesta :P Nimittäin töihin paluu. Mä en malta odottaa, että saan nukkua yöt, herätä rauhassa aamulla (aikaisemmin kun nyt, mutta silti!), juoda kahvin meikkaamisen lomassa ja startata auton kohta Tamperetta, ah! Toisin sanoen tän äitin LOMA häämöttää ihan nurkan takana ;)


Me siis tehdään muutaman kuukauden vaihto tässä kohtaa. Tuomas jää kotiin Danielin kanssa ja mä meen ihan sovitusti töihin ennen uutta äitiyslomaa. Tässä ehkä se syy miksi mua ei ahdista töihinpaluu: Daniel on iskän kanssa eikä uudessa vieraassa päiväkodissa, vain uusien ihmisten ympäröimänä. Tässä kohtaa poistuu myös se aloitusrumba: koko ajan lapsi kipeenä ja vanhemmat poissa töistä. Mä en vaan nähnyt järkevänä ajatuksena muutaman kuukauden takia laittaa lasta tarhaan. Koko ajan kipeänä oleva taapero ja vastasyntynyt… ei ehkä se paras yhtälö! 


Kaikin puolin mulla on vaan huojentunut olo. Mä kaipaan nyt hetken maiseman vaihtamista. Jotain muutakin ajateltavaa ja vaan yksinkertaisesti tehdä jotain muuta, kun pyykätä, kokata ja viihdyttää lasta. Jos tää tuleva vauva olisi tullut ihan niin lähelle, että en olisi kerennyt sovitulta hoitovapaalta enää välissä töihin, niin varmaan olisin tullut hulluksi :D Hyvä siis näin. Se mikä mun toimenkuva tulee olemaan töissä on vielä auki, ihan ymmärrettävää, koska mun työssä asiakkaat toivovat ja haluavat jatkuvuutta. En siis itsekään näe järkeä mennä täysin samaan tehtävään näin pieneksi hetkeksi. Ja tässä kohtaa mulle on oikeestaan aikalailla sama mitä teen, seison vaikka päälläni ton muutaman kuukauden, jotta saan olla päivät pois kotoa, meikata ja pukeutua niin, että näytän pitkästä aikaa ihmiseltä päivittäin :D


Meillä on sikäli ihana tilanne tän asian suhteen, että myös meidän iskämies odottaa kotiin jäämistä! Hei kuinka ihanaa?! Mä haluan töihin ja toinen haluaa kotiin ja tittidii! Meidän kummankin toiveet toteutuu :) Hyvä päästä näkemään myös toisen silmin se normaali arki. Millaista on olla kotona ja hoitaa kaikki 24/7 ja millaista on olla töissä päivät, leikkiä lapsen kanssa tunti ja laittaa nukkumaan ja nostaa jalat ylös sohvalla, kun toinen häärii keittiössä tai viikkaa puhtaita vaatteita. Haha! Kattokaa mä jo tässä vaiheessa oon näin vahvasti sitä mieltä, että mun elämä helpottuu ja rajusti, kun pääsen töihin ja vaihdetaan roolit toisinpäin! Katotaan muutaman viikon päästä sitten aloituksesta, että mikä on fiilis ;)


Mä oon aika tarkka siitä, että kuka Danielia hoitaa. Tai no sikäli ihmisellä ei ole väliä, mutta enemmänkin sillä, että mua kunnioitetaan myös silloin, kun en ole läsnä. En voisi ikinä antaa lastani sellaisen ihmisen hoidettavaksi, joka ei kunnioita mun päätöksiä ja sanomisia. Kyseessä on kuitenkin mun lapsi. Tarkoitan siis sitä, että jos sanon ettei lapselleni anneta lisättyä sokeria, niin silloin mun pitää luottaa ihmiseen, kuka häntä hoitaa, että ei myös anneta nurkan takana heti, kun äiti ei näe. Samoin, jos sanon selkeästi, että lasta kielletään tekemästä jotain tai kerron, että pitää syödä monipuolisesti, niin silloin niin kuuluu toimia vaikka en itse ole läsnä. Tämän stressin multa siis poistaa se, että ollaan lähes kaikesta samalla linjalla Tuomaksen kanssa. Ei siis tarvitse pelätä, että mitä sen mun lapseni kanssa puuhataan ja mitä sen suuhun tungetaan, kun olen töissä :D Osan mielestä ehkä hullua edes miettiä tällaisia, mutta jokainen tyylillään. Tää on mun tyyli. Ja lupaan etten höllää yhtään ennen, kuin se päiväkoti on todella ajankohtainen. Miettikääpä sitä päiväkodin tätiä, kuka pääsee vastailemaan mun kysymyksiin siinä kohtaa… :D

Toki mulle varmasti tulee ikävä päivällä. Toki tuntuu hassulta, että joku muu on vastuussa Danielin päivästä mun sijaan. Toki tuntuu hassulta, että mä olen se kuka ei välttämättä näe muutaman päivään, koska päivä venyy ja on työpäivän jälkeen koulua ja pojat on hoitaneet kahdestaan iltapuuhat. Toki itkettää jo valmiiksi, että en näe kaikkia uusia asioita ensimmäisenä. Aamulla lähden ennen, kuin lapsi herää ja tulen joko tuntia ennen nukkumaan menoa tai muutamana iltana tosiaan vasta sen jälkeen. Varmasti tulee olemaan välillä henkisesti rankkaa.



Mutta muuten, täydellinen ajoitus vaihdolle! Tai no, sanotaanko, että täydellinen ajoitus olisi ollut tammikuun alussa, koska siinä kohtaa huomasi, että kumpikin alkoi odottaa jo muutosta, mutta enpäs viitsinyt enää alkaa kikkailemaan jo sovittuja päiviä jne. Hyvä siis näin :) Jännä nähdä, että millaista meidän uusi arki todellisuudessa on ja kuinka kumpikin selviytyy toisen arjesta. Uskomattoman hienoa, että tällainen on mahdollista ja, että mulla on niin ihana mies, joka lähtee mukaan tällaiseen! Toki vaihtoehto olisi se toinen ääripää: naiset vaan kuuluu kotiin, minä en jää. Onneksi meillä ei ole tällaista, vaan ollaan samalla viivalla ja ihan yhtälailla vanhempia kumpikin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti