Kaksplus.fi

maanantai 20. helmikuuta 2017

Masun ja mamman kuulumisia

Pitkästä aikaa kuulumisia täältä suunnalta. Eihän meillä toki mennyt tää vaihto ihan kuten Strömsössä. Mä olin aivan fiiliksissä töihin pääsystä, rauhallisista lounaista ja aamuisin, jos olin etuajassa kaupungissa, kun ruuhkaa ei ollutkaan, niin mikä oli kivempaa, kun poiketa kahvilaan vielä ennen työpäivän alkua. Kahviloissakaan en oo käynyt, kun viimeksi joskus ennen Danielin syntymää! Ihan luksusta. Aikuisia ihmisiä ympärillä ja keskusteluja, joissa kumpikin osapuoli ymmärtää toista.

Tän mamman pitäisi ottaa nyt mallia tästä pikku kaverista :D

Ja sitten ne pinkit lasit pois silmiltä eli huonot puolet: Aika nopeesti kävi selväksi, että päivät on liian pitkiä. Joka paikkaa särki ja aristi ja vatsa oli turvonnut tuplaksi ja aivan kivikova, kun kotiin pääsin illalla. Selkää vihloi niin, että jalat meni alta eikä liikkumisesta tullut mitään. Kaikesta huolimatta koitin selvitä, koska mulla oli henkisesti niin helpottunut olo, vaikka fysiikka ei meinannut pysyä perässä. No huikeet 1,5viikkoa kestin, kunnes olin ensimmäistä kertaa aamupäivän Taysissa käyrillä ja tutkittavana. Tässä kohtaa lääkäri jo totesi, että kyseessä on ihan kunnon supistukset ja ovat vaikuttaneet jo kohdunsuuhun. Rasituksesta lähteneet selkeästi. Pitäisi kuulemma jäädä pois töistä. Siis jo tässä kohtaa? Ei käy. Sain siitä loppuviikon lepoa ja sanoin, että meen taas maanantaina kokeilemaan uudestaan. 

RV31 ja kuvassa kohtuullinen päivä <3

Kannattiko? No eipä varmaan olis kannattanut :D Kaksi päivää meni ihan ok ja taas alkoi aivan järjetön olo. Itkua väänsin kylppärin lattialla ja ilmoitin töihin, että en mä vaan yksinkertaisesti voi tulla. Siitä lääkäriin ja ”kivan pikku saarnan” saattelemana meikäläisen työura oli taputeltu tältä erää. Samalla tuli nostelukielto ja kaiken mahdollisen raskaan homman kielto ja hyvin pienellä kynnyksellä suunta kohti Taysia, jos muutosta oloon tulee. Huoh.

Nyt on sitten olo hyvin vaihteleva. Välillä päivä tai kaksi ihan ok tai jopa hyvä! Välillä poltot ja supistelut alkaa jo yöllä ja kestävät koko seuraavan päivän, viimeisin megakamala päivä sunnuntaina. Todella raivostuttavaa! Mä en voi uskoa, että tässä kävi taas näin :( Mä en oo missään kohtaa tykännyt olla raskaana, mutta tää on sentään mennyt paremmin, kuin Danielin odotusaika. Tähän asti. Olis vaan mennyt loppuun asti, niin olisi jäänyt edes hiukan parempi muisto tästäkin. No taas positiivisen kautta, onneksi meidän iskämies on vielä kotona! Mulla ei olis pienintäkään mahdollisuutta levätä kunnolla, jos joutuisin tuon meidän hulivilin perässä juosta päivittäin. Nyt siis kuukausi menee varmasti ihan ok, mutta se seuraava kuukausi ennen laskettua jännittää. Josko silloin vielä olen yhdessä paketissa ja supistukset ja kivut tätä luokkaa, niin aikamoisen taikatempun saan tehdä päivittäin, että selviän ton pätkän, kun Tuomas taas töissä. Tosin siinä kohtaa, kun kuukausi päästään eteenpäin ja tää likka on turvallisilla täysiaikaisen viikoilla, niin ei haittaa enää yhtään, jos tulisikin hieman aikaisemmin.

Vauvat <3

Nää fiilikset on tällä hetkellä ollut ehkä päällimmäisinä. Toki samalla, kun tätä kautta on tullut monien kanssa puheeksi, että millä viikolla on menossa ja kauan laskettuun, niin alkaa vähän jo jännittää. Ei tässä tosiaan ole enää, kuin kaksi kuukautta. Mulla on vielä tuo edellisen synnytyksen trauma käsittelemättä loppuun, vauvan huone on maalaamatta enkä oo edes päättänyt sen äitiysavustuksen kohtaloa. Pari päivää sen deadlineen, ehkä mä kerkeen vielä tekemään sen päätöksen :P Nyt on mennyt päivät niin sumussa, että ei yhtään osaa ajatella järkevästi. Huomenna meillä on pojat lähdössä reissun päälle päiväksi, niin josko saisin nukuttua ihan kunnolla aamusta ja vaikka pitkästä aikaa päikkäritkin ja tän pääkopan taas tähän maailmaan, hope so! 

Sellaista tänne siis, pettymys työrintamalla, jännitystä näistä kaikista oireista ja niiden vaikutuksesta ja herätys siihen, että synnytys lähenee väkisinkin. Toissa viikolla ultrattaessa likka painoi 1348g, että hetken saisi vielä kasvaa turvallisesti masussa :) Blogi päivittyy mahdollisesti hieman huonommin, kun normaalisti, mutta aina, kun kykenen jotain kirjailemaan, niin sen teen kyllä. Loppuviikosta olisikin blogin synttärit, huisia! Aika kauan oon jo teitä piinannut jutuillani :P 


3 kommenttia:

  1. Oih, mä niin ymmärrän tuon. Samalla tavalla kävi täällä. Ei se fysiikka vaan kestänyt töissä oloa. Mutta onneksi kotoa on löytynyt kaikkea pientä puuhaa... Toki pitää aina välillä muistaa istua, ettei vedä itseään ihan piippuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Juu se kyllä harmittaa, kun vielä odotin tätä niin kovasti. Kyllä onneksi päivät saa kulumaan, kunhan olo pysyy kohtuullisena :)

      Tsemppiä sinnekin viime hetkiin! :)

      Poista
  2. Kiitos. Ei tässä ole enää kuin muutama viikko.

    VastaaPoista