Kaksplus.fi

torstai 27. huhtikuuta 2017

Laskettu päivä

Sieltä se taas tuli, laskettu päivä! Kaksi raskautta takana, joissa kummassakin lääkärit ja neuvola pelotelleet ennenaikaisuudella. Ensimmäinen raskaus vaikea alusta loppuun ja toinen viimeiset kolme kuukautta. Ja tässä sitä taas ollaan, niin henkisesti kuin fyysisesti jaksaminen hiuskarvan varassa. Ainoa valonpilke on se tosiasia, että tätä en tule enää koskaan kokemaan. Odotan vain, että kaikki on ohi ja palkinto sylissä <3 Tässä kohtaa voin myös luvata etten enää vastaa yhteenkään ”Kuinka menee?” ja ”Onko synnytysoloja?” kyselyyn, vaikka ne kuinka hyvällä olisi kysyttykin. Tai sitten nämä ”Voitko jo synnyttää, kun mä haluaisin niin kovasti nähdä sen vauvan?” Juu toki, mustahan se onkin kiinni, pidän vaan jalat ristissä tahalleen. Ei jessus :D 


Olo on välillä siedettävä ja välillä aivan sietämätön. Vähän parempina päivinä ollaan koitettu ottaa Danielin kanssa ilo irti kahdenkeskisestä ajasta. Se onkin muuten yksi asia mikä jännittää, että miten meille riittää aikaa tarpeeksi. No, sen näkee sitten, kun uusi arki lähtee rullaamaan :) Viime viikolla käytiin parturissa! Mähän parturoin (lue= teurastin toisen kaunista tukkaa) helmikuussa ja nyt se oli taas silmillä. Silloin jo päätin, että sitä kokeilua riitti se ensimmäinen kerta ja jatkossa mennään ammattilaisen luokse. 

Bongasin sitten Instagramin kautta, että Ratinassa Prime hair and beautyssä tehdään myös lasten hiustenleikkauksia ja nappasin puhelimen kouraan. Saatiin aika heti seuraavalle iltapäivälle, ihan huippua! Ketään kyseisestä paikasta en tunne ja kysyttäessä sanoin, että kuka tahansa käy. Meillä kävi aivan mieletön tuuri! Aika varattiin Hannalle ja saatiin aivan huikean ihanaa palvelua. Huomasi, että Hanna on paljon lasten kanssa tekemisissä ja osasi käsitellä meidän huliviliä hienosti. Jäi enemmän, kuin hyvä fiilis tuosta käynnistä :) Tää äitihän oli kauheen optimistisena napannut muutaman kuvan mukaan, että tällänen meijän pojalle. Kyllähän se todellisuudessa tässä kohtaa oli saavutus saada tukka siistiksi ja tasaiseksi joka puolelta. Josko sitten ensi kerralla päästään leikkaamaan mallin mukaan paremmin :) Eli siis josko Pirkanmaan alueella kaipailet hyvää tukanleikkuuta lapselle, niin vahva suositus meiltä tänne! 


Viime viikonloppuna käytiin vähän ajelulla ja hoitelemassa asioita, kun iskämieskin oli kotona. Meidän itkuhälyt on olleet hajoamispisteessä, niin saatiin vietyä nekin takuuvaihtoon ja samantein uudet tilalle. Jaaaaa ehkä vähän siinä sivussa tuli ostettua Deelle muutama uusi Vimma. Taisin vähän ihastua näihin, vaikka oon kovasti julistanut etten näin paljon lapsen vaatteista maksa :D Pitääkin muuten vähän palata aiheeseen jossain kohtaa oman postauksen muodossa! Tulee kalliiksi tää synnyttämättömyys, kun pitää koittaa keksiä tekemistä, joka piristäisi.



Sitten me ollaan hempeilty. Juu toki käyn herkillä varmasti muutenkin, mutta kyllä sitä vaikeenkin yön jälkeen meinaa tulla tippa linssiin, kun aamulla kömmitään tuohon leikkihuoneen sohvalle heräilemään ja halailemaan ja toinen tukka pystyssä tuijottaa silmiin ja laskee käden kädelle <3


Jaaa sitten me ollaan riekuttu ympäriinsä. Eli siis Dee on riekkunut ja äiti koittanut pysyä jollain tasolla perässä, huh! Alkaa olla melkosen tekemätöntä puuhaa tässä kohtaa. Eniten pelottaa ettei kerkeä sattumaan mitään, kun en pääse perään niin nopeasti, kun olis tarve. Kun tosiaan se hetki, että selän kääntää avatakseen telkkarin, riittää siihen, että toinen seisoo jo ruokapöydällä…. :D Toivottavasti siis selvitään kumpikin hengissä ja ilman suurempia haavereita tästä loppuajasta!


Eilen oikein repästiin ja lähdettiin vielä vikalle Koskarin leikkipaikka- Rax- shoppailu reissulle. Maha on niin alhaalla jo, että joka askeleella sai itkua pidättää ja kipu säteilee nivusista polviin asti. Pakko oli vaan päästä pois kotoa ettei ihan sekoa päässä. Fiksua? Ei välttämättä, mutta kivuista huolimatta hyvä reissu oli :) Mä en kyllä tällaista kipua muista Danielin ajoilta.

Hän sai vetensä "aikuisten" mukista ja se jos joku oli hauskinta ikinä :D <3


Ettäpä näin meillä täällä! Laskettu päivä siis tänään ja ei en osaa teille sanoa koska synnytän. Sitten, kun on sen aika ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti